Kiinnostava tutkimus patenteista, ihmisoikeuksista ja lääkkeiden saatavuudesta

(IPRinfo 2/2008)

Arvosteltu teos: Hestermeyer, Holger: Human Rights and the WTO. The Case of Patents and Access to Medicines. Oxford University Press, 2007, 300 p. ISBN: 978-0199215201

Viime vuoden loppupuolella julkaistiin mielenkiintoinen tutkimus ajankohtaisesta aiheesta: ihmisoikeuksista, patenteista ja lääkkeiden saatavuudesta.

Holger Hestermeyer on opiskellut ihmisoikeuksia Yhdysvalloissa, Stanfordissa (Berkeley), vertailevaa oikeustiedettä Hampurissa ja immateriaalioikeutta Münchenissä. Hänellä on siten vahva tieteellinen tausta sekä immateriaalioikeus- että ihmisoikeuspuolella, mikä tekee hänen tutkimuksensa erityisen kiinnostavaksi.

Tutkimuksen lähtökohdat ovat vuosituhannen taitteessa käyty vilkas keskustelu TRIPS-sopimuksesta ja lääkkeiden saatavuudesta kehitysmaissa. Keskustelu johti sittemmin ns. Doha-julistukseen ja lopulta TRIPS-sopimuksen tarkistukseen uuden 31 bis artiklan -muodossa. Määräys koskee pakkolisensoinnin edellytyksiä ja kehitysmaiden mahdollisuutta tuottaa lääkkeitä ja viedä ne toisiin maihin tämän lisenssin nojalla.

Hestermeyer pyrkii erittelemään kansainvälisen ihmisoikeussääntelyn ja immateriaalioikeussääntelyn välistä jännitettä tai ristiriitaa. Taustaksi hän esittelee lääkkeiden saatavuutta koskevaa kansainvälistä keskustelua ja eräiden kehitysmaiden ratkaisuyrityksiä.

Tämän jälkeen hän tarkastelee patenttilain historiallista taustaa ja kansainvälistä sääntelyä. Erityisesti hän painottaa TRIPS-sopimuksen tuomaa velvoitetta hyväksyä niin menetelmä- kuin tuotepatentteja lääkeaineille.

Luvussa 3 Hestermayer tarkastelee oikeutta terveyteen (mukaan lukien ”access to medicine”) globaalisena perusoikeutena. Hän viittaa YK:n taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevaan kansainväliseen yleissopimukseen (art. 12, 15), jossa vahvistetaan paitsi oikeus terveyteen myös oikeus päästä osalliseksi tieteen kehityksen soveltamisen tuottamista uusista mahdollisuuksista.

Hestermayerin mukaan tämä oikeus kattaa Kansainvälisen terveysjärjestön WHO:n määrittelemät keskeiset lääkkeet. Sen sijaan WHO:n perustamissopimuksessa ei määritellä erillistä yksilön oikeutta terveyteen tai terveydenhuoltoon. YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen (KP-sopimus) 6 artiklan mukaisen oikeuden elämään on katsottu sisältävän myös oikeuden saada elämän pelastamisen kannalta keskeisiä lääkkeitä.

Patentin ja saatavuuden ristiriita
Hestermayer erittelee ne eri tavat, joilla lääkepatentit voivat rajoittaa lääkkeiden saatavuutta ja päätyy siihen, että ristiriita TRIPS-sopimuksen patenttimääräysten ja lääkkeiden saatavuuden välillä on olemassa.

TRIPS-sopimuksessa olevia patentinhaltijan oikeuksia ei tältä osin voida oikeuttaa sillä perusteella, että YK:n KP-sopimuksessa myös tunnustetaan jokaiselle oikeus ”nauttia tieteellisten, kirjallisten ja taiteellisten tuotteidensa henkisille ja aineellisille eduille suodusta suojasta”(art, 15.1c).

Hestermayer pyrkii hahmottamaan ratkaisumallin, jossa lääkkeiden saatavuus otettaisiin huomioon ihmisoikeutena WTO-järjestelmän sisällä. Ratkaisumalli on kiinnostava, ja tekijä hahmottelee erilaisia tämän tulkintamallin mukanaan tuomia vaikutuksia TRIPS-sopimuksen tulkintaan.

Kovin paljon tukea tällaiselle tulkinnalle eivät tähänastiset WTO:n paneeliratkaisut näytä antavan, mutta toisaalta TRIPS-sopimuksen 31 bis -määräyksen hyväksyminen osoittaa, että tällaisille tulkintamalleille on sosiaalinen tilaus.

Suppeassa kirja-arvostelussa on mahdotonta tehdä oikeutta Hestermayerin monipuoliselle ja analyyttiselle pohdinnalle. Todettakoon vain, että teemasta kiinnostuneille Hestermayerin kirja on arvokas pioneeritutkimus, jota ei voi sivuuttaa pohdittaessa ihmisoikeuksia ja WTO:n (mukaan lukien TRIPS-sopimuksen) riidanratkaisujärjestelmää.

Niklas Bruun
Professori, johtaja
IPR University Center