Kiinalainen puolitotuus

(IPRinfo 5/2008)

Keskustelu immateriaalioikeuksista on Kiinassa pitkällä. Soveltaminen sen sijaan ontuu edelleen.

Osallistuin syyskuussa 2008 Pekingissä pidettyyn symposiumiin, jonka aiheena olivat immateriaalioikeudet ja yritysten yhteiskuntavastuu. Taustalla oli kesäkuussa julkaistu Kiinan virallinen IPR-strategia. Symposiumin keskeisenä kysymyksenä oli, miten yritykset voisivat tukea immateriaalioikeusjärjestelmää oma-aloitteisesti yhteiskuntavastuuohjelmillaan.

Järjestävinä tahoina olivat professori Ming Li Chinese Academy of Social Sciencestä ja professori Fan Le taiwanilaisesta Tsing Huan yliopistosta. Symposium pidettiin paikassa nimeltä ”China Intellectual Property Training Center”, jonka ovessa on myös WIPOn logo. Isossa rakennuksessa tuntui olevaan meneillään muitakin vastaavankaltaisia
tilaisuuksia.

Tästä huolimatta olin ainoa ulkomaalainen, jos taiwanilaisia ei lasketa. Noin viidestäkymmenestä osallistujasta ehkä kolmannes tuli nimittäin Taipeista. Minulle kerrottiin, että Kiinan ja Taiwanin hallitukset tukevat akateemista ja yritysten välistä yhteistyötä ilmeisistä poliittisista erimielisyyksistä huolimatta.

Olin kaiken kaikkiaan hieman yllättynyt siitä, miten pitkällä immateriaalioikeuskeskustelu Kiinassa on. Vaikka oman esitykseni jälkeen kaikki puhuivat kiinaa, sain tulkin välityksellä selville, että Kiinassa on vähintäänkin kymmeniä IPR-professoreita. Esitysten aiheet olivat – ainakin otsikoiden perusteella – ajan tasalla. He myös esittivät järkeviä kysymyksiä.

EU:n IPR-strategia kiinalaisin silmin
Itse pidin yleisesityksen kansallisista IPR-strategioista ”länsimaisesta näkökulmasta”. Lähdin historiasta ja päädyin esittelemään kriittisessä valossa Euroopan unionin heinäkuussa julkaisemaa tiedonantoa teollisoikeusstrategiasta.
Esityksen jälkeen minulta kysyttiin EU:n ja yksittäisen jäsenvaltion IPR-strategian eroa. Selitin, että Suomessa yritys on keskellä, ja ajatuksena on, että yritykset luovat liiketoimintastrategiansa, johon immateriaalioikeuksien käyttö voi liittyä eri tavoin. Joskus IPR:iä ei käytetä lainkaan.

EU sen sijaan olettaa, että immateriaalioikeudet ovat aina osa strategiaa, ja se on tehnyt tähän oletukseen pohjautuvan varsin odotetun toimintasuunnitelman oikeuksien valvomiseksi – lähtökohtana nollatoleranssi – kaikkialla maailmassa.
Toisen hyvän kysymyksen esittäjä oli havainnut, että EU:n tiedonannossa uhataan varsin suorasanaisesti, että EU siirtäisi Kiinan-strategiassaan resursseja teknisestä avusta oikeuksien valvontaan. Tämä nähtiin loukkaavana vastakkainasetteluna ja epäeettisenä linjauksena, etenkin kun kysymys on julkisesta toimijasta eikä yrityksestä.

Yritin selitellä, että EU:n tiedonannon kirjoittajilta on saattanut unohtua julkisen toimijan yhteiskuntavastuu ennen tiedonannon julkaisemista.

IPR-asiantuntijat yrityskonsultteina
Pääosassa kiinalaisten esityksissä tuntui olevan tavoite hankkia eri tavoin immateriaalioikeuksia kiinalaisille yrityksille. Asiantuntijoiden – yliopistotutkijat mukaan lukien – tehtävä olisi konsultoida yrityksille immateriaalioikeusstrategioita.
Kiinalaisten esityksissä käsiteltiin myös jonkun verran Kiinan lakien sisältöä. Maan immateriaalioikeuslait ovatkin hyvin ajan tasalla. Mallia on otettu Yhdysvalloista ja Euroopasta, erityisesti Saksasta.

Lait paperilla ovat kuitenkin eri asia kuin niiden soveltaminen käytännössä. Symposiumin jälkeen tapasin muutaman länsimaisen yrittäjän, jotka todistivat yhteen ääneen, kuinka hankalia ja korruptoituneita paikalliset tuomioistuimet ja viranomaiset ovat.

Järjestelmä suosii aina paikallisia, ja oikeudenloukkaajia on hankala saada vastuuseen. Keskushallinnolla ei ole myöskään kunnollista kontrollia siihen, mitä paikallishallinnossa tapahtuu.

Open source ei kiinalaisia tutkijoita kiinnosta
Symposiumissa oikeuksien valvontaa ei juuri käsitelty. Yritin kysellä, oliko tämä jokin poliittinen linjaus. Vastaukset vaihtelivat, mutta ehkä useimmin tarjottiin selitystä, että vasta kun kiinalaisilla yrityksillä on riittävästi oikeuksia, alkaa oikeuksien valvonta kiinnostaa. Tämä ei kuulostanut hyvältä taiwanilaisista, joiden intressit vastasivat pitkälti eurooppalaista strategiaa.
Yritin myös kysellä, kiinnostaako open source kiinalaisia. Ehkä hieman yllättäen kiinnostusta ei juuri löytynyt ainakaan immateriaalioikeustutkijoilta. Selitykseksi tarjottiin muun muassa sitä, että kiinalaisen ajattelutavan mukaan ilmaisen on pakko olla huonoa.

Symposiumin ulkopuolella selvitin, että uusia avoimia malleja hyödyntäviä yrittäjiä kyllä löytyy. Tältäkin osin siis yhteys teorian ja käytännön tasolla näytti puuttuvan.

Peking ei nykyään ulkoisesti eroa maailman suurkaupungeista. Korkeita kiiltäviä rakennuksia on laajoilla alueilla ja liikenneruuhkat ovat välillä melko hillittömiä. Olympialaisten alla kaikki oli saatu kiiltämään.

Kymmenen euron ”iPod”
Olympialaisilla on ollut myös pinnallista vaikutusta immateriaalioikeuksien valvontaan. Jo lentokentällä suuret julisteet pyytävät kunnioittamaan olympiasponsoreiden oikeuksia. Kisojen alla piraattilevyjen myynti siivottiin järjestelmällisesti katukuvasta.

Kyseessä on kuitenkin kiinalainen puolitotuus, jonka toinen puoli paljastuu, kun astuu sisään kaupungin keskustan elektroniikkaa myyvään kauppakeskukseen. Levyjä ei ole myynnissä, mutta sen sijaan sadoissa pienissä kojuissa myydään mitä ihmeellisimpiä läppäreitä, kämmentietokoneita, mp3-soittimia, kameroita ja näiden tarvikkeita. Suurin osa piraatteja.

”Authorized Apple Reseller” myi pari iPhonen piraattikaapelia pitkän tinkimisen jälkeen hintaan viisi euroa kappale. Suomessa ne maksavat 25 euroa, mutta pidin hintaa silti järjettömänä valmistuskustannuksiin nähden. Koetin muistakin putiikeista, mutta hinta jäi samaan.

Sitten päätin ostaa kokeeksi yhden piraatti-iPodin. Kun naureskelin takakannen tekstivirheelle ”Dessigned by Apple” minulle haettiin versio ilman Applen logoa. Hinnaksi sain tingittyä 10 euroa. Mukaan tuli piraattikaapeli ja piraattikuulokkeet, kaikki samannäköisissä kuorissa kuin Applen originaalit. iPodin sai siis kaapelin kylkiäisenä huomattavan huokealla.

Kymmenessä vuodessa on kuljettu pitkä matka Viipurin rähjäiseltä torilta pekingiläiseen kiiltävään kauppakeskukseen. Pelkkää sisältöä ei kukaan enää kaupittele, vaan kiinnostava piraattibisnes on siirtynyt laitteisiin. Omanlaista kehitystä tämäkin.

Mikko Välimäki
Akatemiatutkija
Hanken

Kiinan hallituksen englanninkieliset IPR-sivut:
http://www.chinaipr.gov.cn/