Keskeisen ja ei-keskeisen teknologian sidonta ja kilpailu

(IPRinfo 4/2005)

Yhdistettyjen teknologioiden välinen suhde sekä niiden suhde lisensiointijärjestelyn ulkopuolella oleviin korvaaviin teknologioihin on muodostunut keskeiseksi kriteeriksi arvioitaessa patenttipoolien tai pakettilisenssien kilpailuun liittyviä vaikutuksia.

Patenttioikeudellinen Philips-ratkaisu luo uutta tulkintaa.

Peruserotteluna käytetään jakoa keskeiseen ja ei-keskeiseen (essential and non-essential) teknologiaan. Teknologia on keskeistä, jos sille ei ole olemassa korvaavaa teknologiaa patenttipoolin sisä- tai ulkopuolella ja jos kyseisellä teknologialla on olennainen osa sellaisen tuotteen valmistuksessa, johon pooli liittyy. Erottelu on tehty sekä Euroopan komission teknologiansiirtosopimuksia koskevassa suuntaviivoissa että USA:n kilpailuviranomaisen MPEG- ja DVD-patenttipooleja koskevissa arvioissa.

Mikäli patenttipooliin sisältyy teknologiaa, joka ei ole keskeistä, vaarana on, että samalla suljetaan markkinoilta kolmansien osapuolten vaihtoehtoisia teknologioita. Pakettilisenssin saajalla kun ei useinkaan ole halua hankkia lisenssiä kilpailevaan teknologiaan, jos lisenssipaketista maksettu rojalti kattaa myös korvaavan teknologian. Lisäksi lisenssinsaajat saattavat joutua maksamaan myös sellaisesta teknologiasta, jota he eivät välttämättä tarvitse.

Tämän vuoksi keskeisten patenttien ja ei-keskeisten patenttien välistä sidontaa on pidetty kilpailuoikeuden vastaisena sekä USA:ssa että EU:ssa – tähän asti. Yhdysvaltain liittovaltion valitustuomioistuin Court of Appeals for the Federal Circuit antoi kuitenkin 21.9.2005 merkittävän teknologian lisensiointia koskevan ratkaisun, jolla lienee kauaskantoiset seuraukset pakettilisenssien kilpailuoikeudelliseen arviointiin.

Väärinkäyttö estää vetoamisen patenttioikeuteen
Tapauksessa oli kysymys CD-R- ja CD-RW-standardien kannalta keskeisistä Philipsin patenteista. Jo 1990-luvun alusta lähtien Philips oli lisensioinut kyseisiin standardeihin liittyviä patenttejaan pakettilisenssinä.

Pakettilisenssin hinta määräytyi valmistettujen levyjen lukumäärän perusteella, eikä esimerkiksi levyjen valmistuksessa tarvittujen patenttien lukumäärän perusteella. Yksittäisiä pakettiin kuuluvia patentteja ei ollut mahdollista lisensioida erikseen.

1990-luvun lopulla Philips lisensioi pakettiaan ryhmälle yrityksiä (mm. Princo, GigaStorage ja Lindberg). Pian sopimuksen solmimisen jälkeen yritykset kuitenkin keskeyttivät rojaltien maksamisen. Philips vastasi käynnistämällä patenttiensa loukkaamista koskevan oikeudenkäynnin.

Oikeudenkäynnissä yritykset puolustautuivat tekemällä väitteen, että Philips oli syyllistynyt patenttioikeuden väärinkäyttöön (patent misuse). Yritysten mukaan kaikki Philipsin lisensioimat patentit eivät olleet välttämättömiä standardin vaatimukset täyttävien levyjen valmistamiseksi, vaan valmistukseen oli tietyiltä osin olemassa korvaavaa teknologiaa, jonka käyttämiseen ei tarvittu Philipsin patentteja.

Philips oli kuitenkin kieltäytynyt lisensioimasta erikseen keskeisiä patenttejaan, vaan lisensioi patenttinsa ainoastaan pakettina, joka kattoi standardin kannalta sekä keskeisiä että ei-keskeisiä patentteja. Yritykset väittivät, että tältä osin kyse oli kielletystä sidonnasta.

Alioikeuden tuomari (Administrative Law Judge) hyväksyi patenttioikeuden väärinkäyttöä koskevan väitteen. Vaikka yritysten sinällään katsottiin loukanneen kuutta Philipsin patenttia, patenttioikeuden väärinkäyttö esti patenttioikeuteen vetoamisen. Philipsin katsottiin syyllistyneen kiellettyyn sidontaan, koska se ei ollut suostunut lisensioimaan keskeisiä patenttejaan erikseen.

Philips valitti asiasta seuraavaan oikeusasteeseen, joka vahvisti ratkaisun. Sen mukaan Philips oli syyllistynyt patenttioikeuden väärinkäyttöön myös sillä perusteella, että Philipsin pakettilisenssi oli ”rule of reason” -periaatteen vastainen, sillä patenttien sidonta heikensi korvaavaa teknologiaa lisensioivien yritysten kilpailuasemaa. Philipsin valitettua ratkaisusta edelleen asia päätyi lopulta Court of Appeals for the Federal Circuitin käsiteltäväksi.

Pakettilisensiointi ei estä kilpailevan teknologian käyttöä
Valitustuomioistuin kumosi aikaisemman ratkaisun. Tuomioistuimen mukaan pakettilisenssiä ei voi pitää kiellettynä per se. Tuomioistuin erotti patentin ja tuotteen välisen sidonnan patenttien välisestä sidonnasta. Ainoastaan edellisessä tapauksessa on kyse kielletystä sidonnasta per se. Tuomioistuin päätyi painottamaan sidotulle tuotteelle asetetun käyttöpakon merkitystä asiassa.

Esimerkiksi Paramount- tapauksessa pakettilisensioinnin ehtona oli ollut velvollisuus näyttää sidottuina tuotteina olleita elokuvia elokuvateattereissa. Vastaavaa teknologian käyttövelvollisuutta ei ollut asetettu Philipsin pakettilisenssissä, vaan lisensioija sai itse päättää, halusiko hän käyttää kaikkia vai ainoastaan osaa pakettiin kuuluvista patenteista.

Tuomioistuimen mukaan ei-yksinomainen lisensiointi samaistuu lähinnä lupaukseen olla vetoamatta patenttiin. Lupaus ei velvoita lisenssinsaajaa mihinkään, vaan ainoastaan antaa hänelle varmuuden siitä, että patentinhaltija ei tule vetoamaan oikeuteensa lisenssinsaajaa vastaan – riippumatta siitä, mitä teknologiaa lisenssinsaaja käyttää. Tässä tilanteessa lisenssinsaajat saattavat toki jättää pakettilisenssin ulkopuolisen korvaavan teknologian lisensioimatta.

Pakettilisensiointi ei kuitenkaan suoranaisesti estä kilpailevan teknologian käyttöä. Korvaavaa teknologiaa tarjoavan yrityksen asema rinnastuu pikemminkin tilanteeseen, jossa Philips pidättäytyisi vetoamasta ei-keskeisiin patentteihinsa, jolloin korvaavaa teknologiaa maksullisesti tarjoavat yritykset joutuvat kilpailemaan vapaasti käytettävissä olevan teknologian kanssa.

Yksitellen lisensiointi ei välttämättä edullisempaa
Tuomioistuin piti virheellisenä ajatusta, että Philipsin olisi tullut pakettilisenssinsä lisäksi lisensioida patenttejansa myös yksitellen. Ajattelu perustui virheelliseen oletukseen, että patenttien lisensiointi yksitellen olisi edullisempaa kuin niiden lisensiointi paketissa. Langettavassa Loew’s -ratkaisussa huomattava osa pakettilisenssimaksuista muodostui sidottujen elokuvien lisenssimaksuista.

Philips-tapauksessa taas ei ollut esitetty mitään näyttöä siitä, että pakettilisenssi olisi ollut kalliimpi kuin vain patenttien lisensiointi osina. Lisenssimaksun suuruus nimittäin määräytyi lisenssillä valmistettujen levyjen lukumäärän perusteella eikä valmistuksessa käytettyjen patenttien lukumäärän perusteella.

Tämän vuoksi oli oletettava, että Philips perisi aina samansuuruisen maksun valmistukseen tarvittavien patenttien lukumäärästä riippumatta. Väitettä tuki myös se, että yleisesti ottaen lisenssipaketin hinta määräytyy lähes yksinomaan keskeisen teknologian arvon perusteella.

Valitustuomioistuin kritisoi asiassa annettuja aikaisempia ratkaisuja siitä, että niissä ei ollut otettu huomioon pakettilisensioinnin kilpailua edistäviä vaikutuksia. Yksittäisten patenttien lisensiointi ja oikeudenloukkausten valvonta aiheuttavat huomattavia (transaktio-) kustannuksia.

Lisensioitavien patenttien lukumäärän kasvaessa oikeudenhaltijan on helpompi määritellä tietyn teknologian käyttöön liittyvien patenttien kokonaishinta kuin jokaisen patentin hinta erikseen. Lisenssinsaajan kannalta investointipäätöksen tekeminen on riskitöntä, jos lisenssi kattaa koko teknologia-alan. Pakettilisenssi vähentää tarvetta kalliisiin patentin loukkausoikeudenkäynteihin.

Korvaavan teknologian on oltava todellista
Lopuksi tuomioistuin arvosteli korvaavien teknologioiden määrittelyä. Jotta teknologiaa voitaisiin pitää korvaavana, sen tulee olla konkreettisesti olemassa ja sen tulee olla kaupallisesti arvioituna mielekäs vaihtoehto. Pelkkä teoreettinen mahdollisuus tai lupaavat tutkimustulokset eivät riitä näytöksi.

Kyseisessä tapauksessa teknologian korvaavuutta ei ollut näytetty. Siltä osin kuin korvaavuutta oli olemassa, ei kuitenkaan ollut osoitettu, että lisenssinsaajat olisivat halunneet juuri tätä teknologiaa. Näin ollen ei ollut voitu näyttää, että kilpailu olisi estynyt kyseisillä korvaavien teknologioiden markkinoilla. Tuomioistuin kiinnitti huomiota siihen, että on hyvin todennäköistä, että ajan kuluessa ja tekniikan kehittyessä osalle keskeisistä teknologioista muodostuu korvaavia teknologioita.

Mikäli kielletty sidonta patenttioikeuden väärinkäytön muotona ymmärrettäisiin laajasti, korvaavan teknologian syntyminen johtaisi joka kerta siihen, että aikaisemmin laillinen lisenssisopimus muuttuisi laittomaksi ja sen kattamiin patenttioikeuksiin ei voisi vedota. Tämä loisi lisenssinsaajalle vääränlaisen kannustimen patenttioikeudenkäyntien aloittamiseen ja loisi epävarmuutta lisensiointijärjestelyihin.

Tuomioistuimen mukaan nämä ongelmat ovat vältettävissä sillä, että lisenssimaksun suuruus määritellään valmistettua yksikköä kohden – kuten Philips teki – eikä patenttikohtaisesti. Viimeksi mainitussa tilanteessa teknologioiden korvaavuutta tai mahdollisia loukkauksia joudutaan toistuvasti arvioimaan tuomioistuimessa.

Ratkaisu ei vielä lainvoimainen
Ennen johtopäätöksiä on tehtävä kaksi varaumaa. Ensinnäkin asiaa ei käsitelty kilpailuoikeudellisessa prosessissa.
Mutta kuten tuomioistuin ratkaisussaan toteaa, patentin väärinkäyttöä koskeva arviointi ei juuri eroa kilpailuoikeudellisesta arvioinnista, vaan se tapahtuu pitkälti samoja periaatteita noudattaen. Tämän vuoksi ratkaisulla on vihjearvoa pakettilisenssien ja patenttipoolien kilpailuoikeudellisessa arvioinnissa. Toiseksi ratkaisu ei ole vielä lainvoimainen.

Varauksista huolimatta pidän ratkaisua hyvin merkittävänä. Tuomioistuimen ottama kanta keskeisen ja ei-keskeisen teknologian yhdistämiseen poikkeaa huomattavasti siitä tiukasta testistä, jota USA:n kilpailuviranomainen FTC (Federal Trade Commission) on aiemmin patenttipoolien kohdalla noudattanut. Testin lainmukaisuuden nouseminen oikeuskysymykseksi ei ole yllättävää: olen tutkimukseni yhteydessä aikaisemmin arvellut näin tapahtuvan ennemmin tai myöhemmin.

Tuomioistuin näyttää antaneen huomattavasti painoarvoa sille, mitä pitkäkestoiselta lisensiointisopimuksen hallinnoimiselta voidaan – patenttitiheikkö ja jatkuvasti kehittyvä teknologinen toimintaympäristö huomioon ottaen – realistisesti edellyttää. Monimutkainen maailma vaatii yksinkertaiset säännöt, kuten epsteinilainen viisaus kuuluu.

Monimutkaiseen maailmaan yksinkertaiset säännöt
Yksinkertaisuus tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että on perusteltua lisensioida kaikki tiettyä teknologiaa koskevat patentit yhdellä kertaa, jolloin oikeuksien hallinta on helpointa ja kustannustehokkainta. Tällöin myös lisenssinsaajalla on maksimaalinen varmuus siitä, ettei hän loukkaa tiettyyn teknologiaan kohdistuvia patenttioikeuksia.

Myöhemmin kehittyvät korvaavat teknologiat eivät muuta sopimusta lainvastaiseksi, vaan epätyydyttävänä nähdään pikemminkin tilanne, jossa alun perin laillisen sopimuksen laillisuutta jouduttaisiin jatkuvasti arvioimaan tuomioistuimessa teknologian kehittyessä.

Oikeussuhteen epävarmuus katsottiin siis suuremmaksi haitaksi kuin tinkiminen ideaaleista kilpailuolosuhteista. Jatkossa on mielenkiintoista seurata, tullaanko tätä argumentaatiota jatkamaan myös puhtaasti kilpailuoikeudellisissa jutuissa vai kallistutaanko punninnassa tälle kannalle ainoastaan patenttioikeuden väärinkäyttöä koskevissa asioissa.

Käsitykseni on, että tuomioistuimen käyttämät perustelut tulevat tavalla tai toisella osaksi kilpailuoikeudellista ”rule of reason” -harkintaa. Tämä merkitsisi lievennystä perinteiseen ajatteluun, jonka mukaan keskeisen ja ei-keskeisen teknologian välisen rajanvedon tulee olla luonteeltaan tiukkaa ja jatkuvaa. Mikäli kyseessä on pysyvä linjaus, käytetyn punninnan voidaan odottaa löytävän tiensä myös eurooppalaiseen kilpailuoikeuteen.

Jos joku on odottanut kilpailuoikeudesta tasapainottavaa instrumenttia laajeneville immateriaalioikeuksille, on pettymyksiin syytä varautua lisensiointisopimusten kohdalla jatkossakin. Mitä tiiviimmäksi patenttitiheikkö muodostuu, sitä todennäköisempää on, että aikaisemmin kiellettyinä pidetyt sidonnat ja niputtamiset muuttuvat sallituiksi. Kilpailuoikeus sopeutuu muuttuvaan toimintaympäristöön ja vetäytyy.

Jarkko Vuorinen
Tutkija, Turun yliopisto

Philips-ratkaisun tiedot:
U.S. Philips Corp. v. International Trade Commission, Docket no. 04-1361
US Federal Court of Appeals for the Federal Circuit, 21.9.2005