INNOCENtiin viisi opiskelijaa

(IPRinfo 4/2006)

IPR University Centerin immateriaalioikeuden tutkijakoululle Innovation Incentives and the Regulatory Infrastructure (INNOCENT) on myönnetty vuosille 2007-2011 viisi tutkijaopiskelijapaikkaa. Opiskelijat valittiin marraskuussa 2006, ja koulutusohjelma alkaa tammikuussa 2007.

INNOCENT-tutkijakoulun tohtorikoulutettavat valitsi puolueeton arviointiryhmä. Siihen kuuluivat oikeusneuvos Pirkko-Liisa Haarman, Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomari Virpi Tiili, professori Jukka Mähönen Turun yliopistosta sekä Helsingin yliopiston lehtori Marcus Norrgård, joka toimi myös raadin sihteerinä.

Hakemuksia tuli 14, joista 7 pohjoismaista, 6 EU:n ulkopuolelta ja yksi muusta kuin pohjoismaisesta EU-valtiosta. Hakijoiden taso oli kova, mutta valintaryhmän päätös oli lopuksi yksimielinen. Yhtenä valintakriteerinä oli se, että tutkijan väitöskirjatyö oli vasta alkuvaiheessa, joten rahoitus yli neljäksi vuodeksi vuodeksi oli perusteltua. Kaikki valitut ovat juristeja, mutta useimpien tutkimusaiheet ovat kuitenkin poikkitieteellisiä.

Valitut ovat Amina Agovic (Australia), Rosa Maria Ballardini (Italia), Liguo Zhang (Kiinan kansantasavalta) sekä Suomesta Ulla-Maija Mylly ja Anu Pitkänen.

Samaan aikaan valittiin valtakunnallisen Oikeus muuttuvassa maailmassa (OMM) – tutkijakoulun (2007-2011) jatko-opiskelijat. OMM-tutkijakouluun kuuluvat kaikki Suomen oikeustieteellistä koulutusta antavat laitokset ja yksiköt. (phh)

 

 

Share: