Esko Frimanilla on riittänyt kysyntää

(IPRinfo 1/2003)

Nokian teollisoikeuksista vastaavan johtajan paikalta eläkkeelle siirtyvä Esko Friman on nähnyt immateriaalioikeuksien kehityksen suomalaisessa teollisuudessa varsin läheltä. Ura on kulkenut Patentti- ja rekisterihallituksen, Plan – Sell Oy:n, Outokummun ja Valmetin kautta telekommunikaation patenttiasiantuntijaksi.

Nyt on edessä muutto maanviljelijäksi Viitasaarelle. Aivan kokonaan mies ei aio kuitenkaan maalle hautautua: suunnitelmissa ovat jatko-opinnot teknillisessä korkeakoulussa ja väitöskirja. Aiheena luonnollisesti teollisoikeudet.

– Näistä asioista on hyvä pysyä jyvällä, tuleva viljelijä myhäilee.

Esko Friman valmistui diplomi-insinööriksi teknillisestä korkeakoulusta 1970-luvun alussa. Uran painottuminen patenttiasioihin tapahtui oikeastaan sattumalta.

– Olin TKK:n konepajatekniikan laboratorioinsinöörinä valmistumiseni aikoihin. Kun Patentti- ja rekisterihallitukseen tuli uusia tutkijan paikkoja, ajattelin, että voisihan se olla mielenkiintoista.

Tutkijana vierähti muutama vuosi, kunnes Patentti- ja rekisterihallitukseen perustettiin uutena neuvontainsinöörin vakanssi, jonka Friman sai.

– Sain erittäin hyvän pohjan uralle. Virasto koulutti omia tutkijoitaan, ja pääsin itsekin vetämään koulutusta uusille tutkijainsinööreille. Näin asioihin tuli perehdyttyä normaalia tarkemmin.

Oppia kantapään kautta

Immateriaalioikeuden asiat olivat 70-luvulla toisella tolalla.

– IPR-lyhennettä ei käsittääkseni tunnettu ollenkaan. Yrityksillä oli kyllä patenttiosastoja, ja copyrightin tunsivat ne, jotka työskentelivät lehdistön piirissä. Tekijänoikeudet oli erotettu omaksi sarakkeekseen. Mutta käsitystä, että nämä kaikki olisivat yhdessä tärkeitä, ei ollut.

Frimanin mukaan selvä käännös asioissa tapahtui 1980-luvulla, jolloin Ronald Reaganista tuli Yhdysvaltain presidentti. Hänen aikanaan asiat laitettiin uuteen malliin ja perustettiin uusi valitustuomioistuin, minkä seurauksena patentin haltijan asema ratkaisevasti parantui.

Suomalaisetkin yritykset lähtivät valtameren taakse oppia ottamaan. Frimanin mielestä kantapään kautta.

– Suomalaisen teollisuuden ymmärrys immateriaalioikeuksista oli aika mitätöntä. Kuviteltiin, että patenttiosasto pitää olla, mutta ei tiedetty, mitä sillä tehdään. Asioista mitään ymmärtämättä lähdettiin Yhdysvaltojen markkinoille. Tuloksena oli vaikeita oikeudenkäyntejä ja kalliita laskuja.

Poikkeuksiakin oli. Esimerkiksi Outokummulla oli jo varhain teknologialisenssimyyntiä.

– Sekin oli enemmän teknologian know how -lisenssikauppaa ja osittain laitekauppaa. Vaikka teollisoikeudet olivat mukana, ei niitä aktiivisesti hyödynnetty lisensiointimielessä.

Oikeudenkäynnit viimeisenä keinona

Esko Friman siirtyi Nokian palvelukseen Valmetilta, jossa hän oli kymmenen vuotta teollisoikeuksista vastaavana johtajana. Nokian IPR-osaston johdossa hän aloitti vuonna 1996.

– Telekommunikaatioalan IPR-toiminta on nuorta. Nokialla se alkoi 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa. Kun minä tulin taloon, oli patenttisalkun kasvattaminen jo hyvällä alulla.

Vuonna 1998 Nokialle suunniteltiin koko konsernia palveleva teollisoikeusosasto.

– Seuraavana vuonna jätettiin ensimmäisen kerran hakemuksia yli tuhannelle uudelle keksinnölle vuodessa.

Patentit ja niiden lisensiointi ovat niin Nokialla kuin muissakin telekommunikaatioalan yrityksissä keskeisessä asemassa.

Pelin henki on toimia “fair and reasonable, non-discriminatory basis”, eli reiluin, kohtuullisin ja ei-syrjivin perustein. Oikeudenkäynteihin lähdetään vasta, kun viimeinenkin neuvottelu on epäonnistunut.

– Tosin vähän kulttuurista riippuen. Amerikkalaiseen kulttuuriin kuuluu, että oikeudenkäyntiä käytetään neuvottelun välineenä.

Frimanin mielestä omien oikeuksien puolustaminen on välttämättömyys. Jos ei ole halukas puolustautumaan, oma suojapiiri käytännössä kaventuu.

Vaikka yrityksissä tunnetaankin nyt paremmin patentit ja muut teollisoikeudet, on ihannetilaan vielä matkaa.

– Pitäisi vielä ymmärtää, että teollisoikeudet eivät ole yrityksille kulu vaan mahdollisuus. Ne voivat suoraan tukea myyntiä, Friman sanoo.

Tekniikkaa ja juridiikkaa

Esko Friman on ollut aktiivisesti mukana äskettäin 30-vuotisjuhliaan viettäneen Patentti-insinöörit ry:n toiminnassa. Puheenjohtajana hän oli viisi vuotta, jäsenenä vieläkin.

– Patenttijärjestelmän hämmästyttävimpiä puolia on, että se on vielä hengissä. Sehän perustuu sentään aika vanhoihin ideoihin: Pariisin liittosopimus on vuodelta 1883, ja Yhdysvalloissakin patenttilaki on ollut voimassa yli 200 vuotta, Friman laskee.

Jo lainsäädännön muutokset ovat melkoinen viidakko. Miten Friman on selvinnyt tästä kaikesta ilman vahvaa juristitaustaa?
– Lakipykälät on ollut pakko oppia, jotta pystyy keskustelemaan asiantuntijoiden kanssa oikeilla termeillä. Patenteista puhuttaessa ollaan kuitenkin aina tekemisissä tekniikan kanssa, joten teknisen osaamisenkin on oltava hyvä.
Esimerkiksi softan kohdalla monet mieltävät eri tavalla sen, mistä puhutaan.

– Nokian patentoimat keksinnöt sisältävät 85-prosenttisesti softaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että patentoitaisiin tietokoneohjelmia, vaan patentoidaan kokonaisuuksia, joissa olennainen osa toiminnoista tapahtuu tietokonepohjaisilla järjestelmillä, hän selventää.

Esko Friman

  • s. 1946 Sippola
  • DI 1971
  • Tutkija, Patentti- ja rekisterihallitus 1971-1974
  • Neuvontainsinööri, Patentti- ja rekisterihallitus 1974-1977
  • Patenttiosaston päällikkö, Plan – Sell Oy 1977-1980
  • Patenttiosaston päällikkö, Outokumpu Oy, 1981-1986
  • Apulaisjohtaja, IPR-asiat, Valmet-yhtymä 1986-1996
  • IPR-yksikkö, Nokia, 1996-2003

Teksti: Annukka Viitanen