Esittelyssä Max Oker-Blom

(IPRinfo 1/2012)

1. Miten / miksi kiinnostuit immateriaalioikeuksista?
Kiinnostuin niistä mentyäni Fazerille töihin aivan 1990-luvun alussa. Vastuualueeseeni kuului tavanomaisten lakiasioiden lisäksi immateriaalioikeuksista huolehtiminen.

2. Onko immateriaalioikeus riittävästi mukana koulutuksessa ja tutkimuksessa?
Kyllä on, mielestäni yliopistokoulutuksessa ja tutkimuksessa varsin hyvin. Kaipaisin kuitenkin lisää koulutusta näistä asioista lukioon ja ammattikouluun. Se sopisi esimerkiksi vallan mainiosti eräissä lukioissa ja myös eräissä ammattikouluissa annettavaan mediakoulutukseen.

3. Miten lyhyesti määrittelet immateriaalioikeuden merkityksen liiketoiminnassa?
Tietoisuus siitä, että on mahdollisuus saada yksinoikeus keksintöihin, tavaramerkkeihin ja vastaaviin toimii tehokkaana taloudellisena kannustimena. Immateriaalioikeuksien merkitys liiketoiminnalle on huomattava. Toisaalta on havaittavissa, että eräissä tapauksissa kaikkien käytössä oleva oikeus voi toimia varsin hyvin. Ajattelen esimerkiksi ohjelmistokehitystä.

4. Mikä on suurin IPR-alan muutos urasi aikana?
Se oli internetin mukaan tulo liiketoimintaan 1990-luvun puolessavälissä.

5. Jos saisit diktaattorina tehdä yhden immateriaalioikeutta koskevan päätöksen, mikä se olisi?
Kansallisesti toimisin ripeämmin jo hyväksytyn IP-strategian toimeenpanemisessa. Kansainvälisesti pyrkisin myötävaikuttamaan pk-sektorin IP-oikeuksien edellytysten parantamiseen. Tämä osa liike-elämää vastaa merkittävästä osasta innovaatioita ja työpaikkoja.

6. Mikä on itsellesi tärkein immateriaalioikeuden säätelemä asia?
Tavaramerkit ovat minulle erityisen mielenkiinnon kohde. Ne ovat myös tärkeitä kuluttajille, koska hyvin hallinnoituina ne ovat omiaan laskemaan etsintäkustannuksia ja siten tehostamaan markkinoita, ja siitä me kaikki hyödymme.

– S. 1948
– Hanken School of Economics, dosentti, KTT, OTL
– Säätiön Stiftelsen Svenska handelshögskolanin asiamies 2008-
– Fazer konsernin lakiasianjohtaja 1991-2008
– Veropartneri Price Waterhouse 1988-1991
– European Communities Trade Mark Associationin (ECTA)pääsihteeri 2011-
– ECTA:n puheenjohtaja 2004-2006
– Suomen Lainopillisen yhdistyksen hallituksen jäsen
– Viime keväänä asetetun Tavaramerkkityöryhmän puheenjohtaja (1.10.2011 lähtien)

Share: