Esittelyssä Katri Sipilä

(IPRinfo 4/2011)

Henkilökuva-palstalla esittelemme ajankohtaisia ihmisiä immateriaalioikeuden alalta. Tällä kertaa vuorossa on Teoston toimitusjohtaja Katri Sipilä.

Miten ja miksi kiinnostuit tekijänoikeudesta?
Soitin nuorena viulua ja olen aina ollut aktiivinen musiikin harrastaja. Musiikkiharrastus sai kiinnostumaan työstä Teostossa, ja tekijänoikeudet tulivat sitten kaupan päälle. Opiskeluaikanani 1980-luvun puolivälissä tekijänoikeuden opetusta oli minimaalisesti tarjolla Helsingin yliopistossa. Onneksi tilanne on menossa parempaan suuntaan.

Tarvitaanko EU:ssa täysin harmonisoitu tekijänoikeuslaki?
Ei tarvita. EU:ssa on jo toimiva tekijänoikeusjärjestelmä, jota pitää kehittää ennen kaikkea markkinoiden ja toimijoiden itsesääntelyn kautta vain hyvin perustein ja rajatuista teemoista. Yhteisötason harmonisointi tulee kohdistaa vain tilanteisiin, joissa sen avulla voidaan poistaa esteitä markkinoiden oman toiminnan tieltä.

Miten määrittelet lyhyesti immateriaalioikeuden ja erityisesti tekijänoikeuden merkityksen liiketoiminnassa?
Luovan talouden merkitys on kasvussa ja potentiaali on suuri. Tekijänoikeusaloilla on merkittävä vaikutus paitsi työllisyyteen ja kasvuun, myös hyvinvointiin. Vain vahva tekijänoikeussuoja kannustaa lahjakkaita yksilöitä luovuuteen ja innovatiivisuuteen ja yrityksiä investointeihin. Se edistää myös kulttuurista monimuotoisuutta.

Onko tekijänoikeus riittävästi mukana koulutuksessa?
Tekijänoikeuskoulutusta tulee lisätä kaikilla tasoilla. Työ on aloitettava osana mediakasvatusta jo alakoulussa, ja tarjolla on oltava laadukasta opetusta ammatillisiin opintoihin ja yliopistotasolle asti. IPR University Center on tehnyt hyvää työtä IPR-asioiden tutkimuksessa ja koulutuksessa. Teosto on yhdessä Gramexin, Muusikkojen liiton ja Musiikkituottajien kanssa kesällä 2011 tehnyt myös merkittävän lahjoituksen Helsingin yliopiston Tulevaisuusrahastoon tekijänoikeusalan tutkimuksen ja tutkijakoulutuksen varmistamiseksi tulevaisuudessa.

Mikä on suurin tekijänoikeutta koskeva muutos urasi aikana?
Kun aloitin työni taiteilijoiden tekijänoikeuksien parissa 1980-luvun lopulla, ala ei juuri kiinnostanut suurta yleisöä ja liike-elämää. Nyt tekijänoikeudet ovat päivittäin esillä julkisessa ja poliittisessa keskustelussa. Musiikkiala on myös luovista aloista ensimmäisenä päässyt kokemaan teknologian, tällä hetkellä erityisesti internetin, hyvät ja huonot puolet tekijänoikeuksien kannalta.

Jos saisit diktaattorina tehdä yhden tekijänoikeutta koskevan päätöksen, mikä se olisi?
Tekijänoikeudet oikeasti voimaan myös internetissä.

Mikä on itsellesi tärkein tekijänoikeuden säätelemä asia?
Hienointa tekijänoikeuksissa on se, että ne suojaavat luovien ja ennakkoluulottomien yksilöiden työtä ja oivalluksia. Tekijänoikeuden avulla taiteellinen työ ja siihen investoiminen voivat olla taloudellisestikin palkitsevia.

Katri Sipilä
– s. 1963
– Teoston toimitusjohtaja
– Teostossa lakimiehenä 1988 alkaen, toimitusjohtajaksi 2001.
– Sitä ennen alioikeudessa hovioikeuden auskultattina ja oikeusministeriössä tutkijana
– jäsen Naisjuristit ry:ssä, johtavassa asemassa toimivien naisten yhteistyöverkostossa Gaiassa sekä Boardprofessionals-Hallitusnaiset ry:ssä.

Share: