Elinkeino. Kolumni

(IPRinfo 4/2009)

Myös Englannissa on julkaistu teos immateriaalioikeuden historiasta. Arvovaltaiset kirjoittajat (Bently – Sherman) selittävät, miten tuli mieleen suojata erikseen tavaramerkkejä ja teosten valmistajien oikeuksia.

Alkeelliset kysymykset ovat joskus parhaita.

Oikeussuojan ja kaupankäynnin kannalta immateriaalioikeuden syvä ongelma on yksityisten ihmisten ja elinkeinonharjoittajien ero. Patentti ja tavaramerkki, puhumattakaan toiminimestä, koskevat vain elinkeinon harjoittamista.

Jos joku tulee murehtimaan minulle, että autoni pölykapseli loukkaa hänen patenttiaan, osaan ehkä sanoa, että oleepi hyvä ja ottaa yhteyttä maahantuojaan ja valmistajaan. Minä olen vain ostaja.

Tekijänoikeus on toista. Vai onko?

Virallinen retoriikka korostaa tekijän ja keksijän oikeutta tunnustukseen ja korvaukseen. Ainakin kirjailijoita ajatellen roomalaisilla oli sama ajatus. Siitä todistaa roomalainen runous. Väitetään, ettei Roomassa ja Kreikassa ollut kirjamarkkinoita. Tämä ei ole oikeastaan totta; niissä ei ollut markkinoita, eli toimeentulo ei perustunut kovin laajasti vaihdantaan vaan muun muassa ryöstelyyn ja orjuuteen.

Tekijänoikeudellisen keskustelun keskeisiä piirteitä ovat onnettomat kielikuvat (”varkaus”, ”kannustin”, ”piratismi”) ja 1930-luvun varhaisen natsismin ja vallankumouksellisen kommunismin mieleen tuova kielenkäyttö, jossa puolin ja toisin uskotellaan, että peikkoja ja noitia piileksii joka pensaassa.

Pitkän linjan IPR on paluu merkantilismiin tai protektionismiin – osa sitä ilmiöryhmää, joka aiheutti ensimmäisen maailmansodan.

Yhdet (Iso-Britannia) halusivat vapaakauppaa, koska se oli heille edullista. Toiset (Saksa) halusivat suojata elinkeinojaan, jotka olivat alkaneet hiljan vetää.

Koska korkeisiin ihanteisiin vetoaminen oli romantiikan aikakauden muoti, jopa Englannin kamppailevat kirjanpainajat ja kirjakauppiaat vaahtosivat luovien tekijöiden tarpeista. IPR:n lähtökohdaksi usein väitetty ”Queen Anne’s Statute” 1710 oli nimeltään ”An Act for Encouragement of Learning”. Parlamentille ilmoitettu tarkoitus oli säilyttää kauppiaiden ikuinen yksinoikeus luettelonsa kirjoihin. Kun se ei onnistunut ikuisista monopoleista jo saatujen karvaiden kokemusten vuoksi, kirjanpainajille ja tekijöille annettiin määräaikainen yksinoikeus.

Yhdysvalloissa alan juristiprofessoritkin alkavat jo kirjoittaa, että kamppailu tekijänoikeudesta on kamppailua liiketoimintamalleista.

Kuumin kysymys on ollut kymmenen vuotta, miten tietoverkoilla voisi ansaita rahaa. Paljon rahaa. Tähän mennessä internet on tehnyt tuhoa musiikille ja lehdistölle. Seuraa on luvassa.

Tekijänoikeustoimet ovat padon murtuman tukkimista sormella. Ennen pitkää sormi väsyy.

Varsinkin nykyisessä tilanteessa realististen lähtökohtien varassa toimivat elinkeinot tarvitsevat tilaisuutta.

Yksi tie tähän on eriyttää lainsäädännössä elinkeinonharjoittajien väliset oikeussuhteet alkuperäisten tekijöiden ja keksijöiden oikeuksista. Luomistyö ja bisnes ovat niin erilaisia asioita, että niiden sääteleminen samassa hengessä kuin vuoden 1734 rakennuskaaressa, eli valtion pikkutarkka ohjaus, on parhaassakin tapauksessa huuto erämaasta.

Jukka Kemppinen