E-kirjastoa odottaessa
Norjan Kansalliskirjasto aloitti kokoelmiensa digitoinnin vuonna 2006. Onko Norjan mallin mukainen avoin digitaalinen kirjastokokoelma mahdollinen Suomessa?
Kirjastomaailmassa suurta kiinnostusta on herättänyt Norjan Kansalliskirjaston ja tekijänoikeusjärjestöjä edustavan Kopinorin välillä tehty sopimus, jonka ansiosta maahan pystytään luomaan kaikille kansalaisille avoin digitaalinen kirjastokokoelma. Vuoteen 2017 mennessä Bokhylla.no-palvelussa on luettavissa noin 250 000 norjankielistä e-kirjaa.
Norjan Kansalliskirjasto aloitti systemaattisen kokoelmiensa digitoinnin vuonna 2006. Digitointistrategian mukaan tavoitteena on digitoida mahdollisimman paljon aineistoa mahdollisimman nopeasti. Aineistojen verkkoon saattaminen aloitettiin tuhannen teoksen pilottiprojektilla vuonna 2007. Kokeilun tulokset olivat lupaavia, ja varsinainen Bokhylla.no-palvelu avattiin vuonna 2009, jolloin palvelu sisälsi 50 000 teosta 1690-, 1790-, 1890- ja 1990-luvuilta. Palvelussa on tarjolla vain norjankielistä kirjallisuutta, ja sitä voidaan käyttää norjalaisten ip-osoitteiden kautta. Teoksia ei voi ladata eikä tulostaa, joten lukemiseen käytettävän laitteen on oltava yhteydessä verkkoon.
Norjan Kansalliskirjaston ja Kopinorin elokuussa 2012 solmima sopimus mahdollistaa sen, että Kansalliskirjastolla on lupa digitoida 1900-luvun aikana julkaistua norjankielistä kirjallisuutta ja tuoda se kaikkien kansalaisten saataville verkkosivujensa kautta. Pysyvä sopimus koskee vuoden 2000 loppuun mennessä Norjassa julkaistuja painettuja kirjoja ja käännöskirjallisuutta.
Edellytyksenä sopimuksen solmimiselle ja voimassaololle on ollut, etteivät kaupalliset kirjamarkkinat saa vaarantua, ja oikeudenhaltijoilla on halutessaan mahdollisuus poistattaa aineistonsa kokoelmasta. Oikeudenhaltijat saavat korvauksensa palvelussa saatavilla olevien sivujen mukaan 0,04–0,05 euroa/sivu. Korvaussummaa on pidetty suurena, mutta Norjan taloudellinen tilanne mahdollistaa tämän.
Palvelu on ollut käytössä yli kolme vuotta, ja huhtikuussa 2013 luettavissa on jo lähemmäs 116 000 kirjaa. Kirjastojen lainausmäärät ovat hieman laskeneet, mutta suuria vaikutuksia kirjojen myyntiin ei ole ollut. Eniten palvelua käyttävät opiskelijat ja tutkijat.
Raha ratkaisee
Suomen ja Norjan tekijänoikeuslainsäädännössä kirjastoja koskevat poikkeussäädökset ovat periaatteessa samankaltaisia. Molemmissa maissa lisensiointimahdollisuudet ovat myös aika vapaat. Ero löytyy painotuksista.
Suomessa digitointi perustunut käyttötarpeelle, ja painotus on ollut aineistojen saattamisessa tutkimuskäyttöön. Kansalliskirjasto on digitoinut pääasiassa historiallista aineistoa, erityisesti sanomalehtiä, koska niitä hyödynnetään paljon ja ne ovat myös materiaalina ”haavoittuvaisinta”. Tämän lisäksi Kopiosto ja Kansalliskirjasto ovat lisensoineet kaksi tekijänoikeudellista aineistoa sisältävää julkaisutietokantaa (Elektra ja Peri+).
Norjassa digitointiprojektien etenemistä ovat vauhdittaneet kulttuuri- ja kielipoliittiset linjaukset, jotka korostavat oman kielen ja kulttuurihistorian merkitystä. Yleinen taloudellinen tilanne vaikuttaa myös, sillä digitointi ei ole ilmaista. Norjassa neuvottelut on voitu käydä yhden tekijöitä edustavan järjestön kanssa, Suomessa neuvottelevia tekijänoikeusjärjestöjä on useita.
Norjan malli, jossa kirjastot hankkivat ja maksavat eli lisensoivat aineistot, sopii vauraille talouksille. Suomessa vastaava järjestely ei onnistuisi. Erilaisia vaihtoehtoja aineistojen saattamisesta yleisön käyttöön on pohdittu ja osin kokeiltukin. Kirjastolisensoinnin kautta teoksien saatavuus erilaisille käyttäjäryhmille ja erilaisiin aineistoihin helpottuisi, ja markkinoilta poistuneet teokset saataisiin uudelleen käytettäviksi.
Yksi vaihtoehto olisi aineistojen tutkimuslisensointi. Käyttäjämäärä olisi tässä mallissa rajallinen, eikä tutkimustoimintaan liity suurta taloudellista voitontavoittelua. Opetuslisensoinnin piirissä käyttäjäryhmä olisi jo huomattavasti laajempi eli siihen kuuluisivat koulujen opettajat ja oppilaat. Koulut tai kunnat maksaisivat käytöstä, mutta näin laajalle ryhmälle lisensoitavien aineistojen määrä tulisi olemaan rajoitettu. Yleisölisensoinnissa aineistojen yksityinen käyttö olisi sallittua, ja käyttöoikeuden myöntäminen perustuisi käyttäjien tunnistamiseen esimerkiksi kirjastokortin avulla.
Valoa digitaaliseen mustaan aukkoon
Yleisesti oikeudenhaltijat Suomessa ovat hyvin varovaisia aineistojen avaamiselle verkkoympäristössä. Kirjailijat ovat kuitenkin pitkään odottaneet, että jotain tällä saralla tapahtuisi. Korvauksen määrä on tietysti olennainen asia, sillä kollektiivilisensiointia ei ole nähty tekijöiden osalta kannattavana.
Pienissä kokeiluissa voi kuitenkin olla alku. Kustantajat ja tekijät on saatava vakuuttuneiksi lisensoinnin hyödyistä, ja pilottien jälkeen olisi saatavilla jo jonkinlaista tietoa hyödyistä ja haitoista. Suomessa laajempi sopimuslisenssi voi saada ensimmäisen sovelluksensa vuonna 2015, kun Kansalliskirjaston ja eräiden sanomalehtikustantajien yhteinen digitointiprojekti valmistuu.
Soile Manninen
Tietoasiantuntija
IPR University Center
Suomen tieteellisen kirjastoseuran seminaari ”Kirjallisuus vapaasti verkossa kansalaisten käytössä – Onnistuuko Norjan malli Suomessa?” järjestettiin Tieteiden talolla 16.4.2013.
