Digitaalinen mahdollisuuksien maailma. Pääkirjoitus

Komission tietoyhteiskuntaosasto antoi jo toukokuussa tiedonannon Euroopan digitaalistrategiasta, jonka uusi versio julkaistiin 26.8.2010 (KOM (2010) 245 lopullinen/2). Sen mukaan Eurooppa on edelleen ”kansallisten verkkomarkkinoiden tilkkutäkki”. Keinoksi parantaa sisältöjen saatavuutta esitetään tekijänoikeuksien selvittämisen, hallinnoinnin ja rajat ylittävän lisensoinnin yksinkertaistamista.

Digitaaliagendan täytäntöönpanosta vastaava komission varapresidentti Neelie Kross on korostanut kulttuurin merkitystä Euroopassa. Hän ei usko internetin tappavan muita medioita. Puheessaan 5.11.2010 hän väitti, että digitaaliajasta hyötyvät eniten ne, jotka ymmärtävät konvergenssin tärkeyden. Krossin slogan oli yksi Eurooppa – monta kulttuuria .

Professori Mario Monti laati Euroopan komission toimeksiannosta sisämarkkinoille uuden strategian. Hän toteaa raportissaan (9.5.2010) digitaalisista sisämarkkinoista, ettei niitä toistaiseksi ole. Yhtenä esteenä niiden kehittymiselle ovat teollis- ja tekijänoikeuslainsäädännön mukauttamisvaikeudet.

Digitaalisten markkinoiden toimivuuden keskeisenä tekijänä nostetaan aina esiin tekijänoikeuslainsäädäntö. Yhteenvedossaan Montin raportista Suomen valtioneuvoston EU-sihteeristö linjasi digitaalisten sisämarkkinoiden edistämisen olennaisimmiksi asioiksi tekijänoikeuden ja sähköisen kaupan kysymykset. Verkkokauppaa käsiteltäessä viitataan erityisesti tekijänoikeuden hyvitysmaksuihin.

Liikenne- ja viestintäministeriö nosti esiin samat kysymykset tiedonannossaan eduskunnalle EU:n digitaalistrategiasta. Tekijänoikeudet ja ennen kaikkea rajat ylittävä lisensointi on lähes ykkösprioriteettina. LVM toteaa, että tekijänoikeusasioissa olisi kyettävä identifioimaan tarkkarajaiset kohdennetut ratkaisut, jotka ovat olennaisimpia digitaalisten sisämarkkinoiden kehittämisen kannalta.

Sekä digitaalistrategiassa että Montin raportissa käsitellään myös julkisten tietoaineistojen saatavuutta. Digitointi antaa siihen erinomaiset mahdollisuudet, joita Suomessa onkin kiitettävästi käytetty. Tuorein esimerkki on hallituksen esitys, jonka tavoitteena on virallistaa sähköisenä julkaistava säädöskokoelma ja sen sopimussarja (HE 219/2010). Jo toistakymmentä muutakin Euroopan valtiota julkaisee säädöskokoelmaa pääosin tai yksinomaan sähköisenä.

Säädöskokoelma on Suomessa ollut maksuttomana saatavissa sähköisessä muodossa syksystä 1997 lähtien. Uusi sääntely ei siis parantaisi saatavuutta, mutta sujuvoittaisi säädösten tuotantoprosessin loppupäätä. Uusia asioita on kuitenkin otettava huomioon: e-säädösten virallistaminen vaikuttaa arkistointiin, säilyvyyteen, virheiden korjaamiseen ja viime kädessä myös virallisen aineiston luotettavuuteen. Painetun tai muulla tavalla tallennetun säädöskokoelman julkaisemista ei hallituksen esityksessä toki kielletä.

Tekijänoikeudella suojattujen tuotteiden digitaalisten markkinoiden kehittämisen esteenä ei kuitenkaan ole itse tekijänoikeus. Oikeuksista on aina voitu sopia. Järjestelmä on kohtuullisin ponnisteluin varmasti saatavissa toimivaksi myös hallinnollisesti. Kysymys kilpistyy rahaan: kuka viime kädessä maksaa tekijöille? Miten turvataan se, että digitaalimarkkinoiden arvoketjussa ei ole tekijänoikeuden vapaamatkustajia?

Marja-Leena Mansala
Pääsihteeri
IPR University Center