(IPRinfo 3/2012)

“Teollisen muotoilun” suuri sekavuus lainsäädännössä ja markkinoilla näkyy nimityksissä. Luultavasti muotoilu eli “disain” asettui kieleemme noin 60 vuotta sitten Venetsian biennaalimenestyksen myötä. En muista, että Alvar Aallon teollisesti valmistetut tuotteet olisivat olleet “muotoilua”. Ja Ruotsissa ainakin tekijänoikeuteen liittyviä muotoilun kysymyksiä nimitettiin mietinnöissä “veistoksi” (sljöd), joka on kai koulukielessä ollut “käden taidot”.

Aivan mainio Phaidonin teollisen muotoilun historia määrittelee yllättävän hyvin alansa mainostekstissään: teollisesti valmistettuja esineitä, joiden laatu on ajaton ja joilla on esteettistä arvoa – näiden esineiden vaikutus on ollut kestävä, ne ovat olleet innovatiivisia ja yhdistäneet teknologiseen kehitykseen kauniin muodon osoittamalla sekä yksinkertaisuutta, tasapainoa että muodon puhtautta.

Teoksen esittelemiä muotoilun helmiä ovat paperiliitin (1899 – patentti), hakaneula, Thonet-tuoli (wieniläistuoli, 1922), Kodak-laatikkokamera (Brownie, 1900), Mekano (Meccano – lelu – 1901), Teddy-karhu (1902), Crayola-väriliidut koululaisille (1902), Caterpillar-traktori (1902), rannekello (1904, Cartier Santos).

Esimerkeistä käy ilmi, että kulutustavarakauppa oli pitkään teollisen muotoilun tähtäimessä. Joissakin suhteellisen harvinaisissa tapauksissa käytettävissä oli patenttisuoja. Tavattoman kuuluisia ovat Singer ja Heinz, amerikkalaiset tavaramerkkioikeuden ensimmäiset suuret nimet, jotka molemmat pyrkivät erottumaan myös silmiinpistävällä ulkomuodolla kilpailijoiden tuotteista. Aikanaan massatuotannossa esimerkiksi Braun onnistui luomaan hyvinkin erilaisille tuotteilleen yhtenäisen ulkoasun ilmeen, joka lienee vaikuttanut markkinointiin hyvinkin vahvasti.

Lainsäädännön ja oikeuskäytännön sekavuus on näin ollen sangen ymmärrettävä lopputulos. Se mikä arvioitiin taiteeksi, kuten veistokset, sai tekijänoikeussuojan. Kulutustavaran suojaaminen tekijänoikeudella lienee tuntunut kaikista oudolta. Niinpä mallioikeus on jäänyt kaikkialla suhteellisen vaatimattomaan asemaan. Tosiasiallinen suoja, jota kauppatieteissä nimitetään harhaanjohtavasti brändäykseksi, teki tehtävänsä paremmin, alkaen omituisesti muotoillusta Coca-Cola -pullosta.

Vähemmän edistyneissä maissa kaupallisen ja “kansatieteellisen” kehityslinjan vuorottelua voi seurata tutuista puukoista, joiden järjestelmällinen markkinointi teollisuustuotteina alkoi viimeistään 1920-luvulla ja toi yksittäisten käsityöläismestareiden oivallukset laajemman tuotannon piiriin (Härmän puukko, hevosenpää, linkkuveitset).

Jukka Kemppinen