DMI-kurssilaisten koulutusjakso USA:ssa

(IPRinfo 2/2003)

Digitaalinen media ja immateriaalioikeudet -koulutusohjelman (DMI) tarkoituksena on perehdyttää osanottajat immateriaalioikeuden eri osa-alueisiin erityisesti digitaalisen median näkökulmasta. Koulutuksen järjestäjänä on AtWork Oy, ja koulutus kuuluu työvoimaministeriön työvoimakoulutukseen. Kustannuksiin osallistuvat työvoimaministeriön lisäksi koulutettavien yhteistyöyritykset.

Koulutuksen sisältö on suunniteltu yhteistyössä IPR University Centerin kanssa. Teoriaopintojen lisäksi koulutus sisältää käytännön yritystyöskentelyä. Koulutukseen kuuluu myös kolmen viikon opiskelujakso Yhdysvalloissa.

Meneillään olevan kolmannen DMI -koulutuksen osanottajat ovat pääasiassa alle kolmikymppisiä juristeja, joista osalle on jo kertynyt työkokemusta, mutta osa on juuri valmistuneita. Koulutus alkoi 13.1.2003 ja se päättyy 15.10.2003. Yhdysvaltojen opiskelujakso järjestettiin San Franciscossa 8.-29.3.2003.

Opetuksesta vastaavat sekä Suomessa että Yhdysvalloissa lukuisat alan asiantuntijat. Suomessa teoriaopinnot ovat keskittyneet lähinnä Suomen immateriaalioikeusjärjestelmään. Yhdysvalloissa oli mahdollisuus syventyä kansainvälisempään näkökulmaan teorialuentojen, yritysvierailujen ja networking-tilaisuuksien kautta.

Ajankohtaiset teemat immateriaalioikeuksista

Kolmen Yhdysvalloissa vietetyn viikon aikana ryhmällämme oli mahdollisuus kuulla lukuisia immateriaalioikeuden asiantuntijoita ajankohtaisista aiheista. Saimme kuulla luentoja mm. viihdeteollisuuteen sekä Internetiin liittyvistä ajankohtaisista immateriaalioikeuskysymyksistä, lisenssisopimusten tekemisestä, Yhdysvaltojen oikeusjärjestelmästä sekä asianajajien työstä Yhdysvalloissa.

Kuulimme myös tavaramerkkioikeuden vesittymistä koskevasta oikeuskäytännöstä Yhdysvalloissa. Tässä yhteydessä Victoria’s Secret -nimisen alusvaateketjun tavaramerkkioikeutta koskenut tapaus oli kaikkien huulilla. Koska olimme jo ennen matkaa saaneet käsiteltävistä aiheista paljon tietoa, oli ulkomaanjakson aikana järjestetyillä luennoilla mahdollisuus porautua pintaa syvemmälle.

Luennoitsijat edustivat yrityselämää, yliopistoja ja asianajotoimistoja. Erityisen mieleenpainuva oli useita luentoja pitänyt professori Marc Greenberg, joka vastaa immateriaalioikeusopinnoista Golden Gate Universityssä. Hän piti mm. erittäin hyödyllisen luennon lisenssisopimuksista. Mieleen jäivät myös hänen sopimusoikeudelliset mottonsa: ”Trust no-one” ja ”Gross is great, net is nothing”. Myös asianajaja Joseph Wiseman, joka toimii mm. Hell’s Angelsien asianajajana, jäi mieleen eläväisen ja innostavan opetustyylinsä vuoksi.

Luentojen ohella ryhmällämme oli mahdollisuus osallistua amerikkalaiseen verkostoitumiskulttuuriin kuuluviin ns. SIGeihin (Special Interest Groups). SIGeihin kerääntyy tietyn alan ammattilaisia kuuntelemaan luentoja, keskustemaan ajankohtaisista asioista ja luomaan kontakteja.

Vierailuja yrityksissä ja opinahjoissa

Matkan aikana tutustuimme kahteen paikalliseen asianajotoimistoon, tunnettuihin informaatioalan yrityksiin, paikalliseen tuomioistuimeen sekä Stanfordin ja Berkeleyn yliopistoihin.

Asianajotoimistoista toinen oli IT-yritysten asioiden hoitamiseen keskittynyt Tomlinson Zisko, joka sijaitsi keskellä lähes tyhjillään olevaa piilaaksoa Palo Altossa. Toinen oli aivan San Franciscon keskustassa sijaitseva keskisuuri asianajotoimisto Zelle, Hofmann, Voelbel, Mason & Gette. Jälkimmäisellä toimistolla oli kuulemamme mukaan suuri rooli mm. Microsoftia vastaan käydyssä, suurta julkisuutta saaneessa antitrust-oikeudenkäynnissä. Vierailujen aikana isännät tarjosivat meille lounaan, esittelivät toimistojaan ja kertoivat työskentelytatavoistaan sekä tärkeimmistä edustamistaan tapauksista.

Kävimme lisäksi tutustumassa Piilaaksossa sijaitseviin IT-yrityksiin, Oracleen ja SSH Computersiin. Oraclessa saimme kuulla mm. kattavan esityksen ohjelmistojen ulkoistamispalveluista. SSH:ssa kuulimme suomalaisen yrityksen menestystarinan Yhdysvalloissa. SHH:n tiloihin oli myös rakennettu suomalainen sauna, jota toimiston työntekijät esittelivät meille hyvin ylpeinä.

Vierailimme myös paikallisessa tuomioistuimessa, San Francisco Superior Court, jossa meille kerrottiin tuomarin työstä Yhdysvalloissa. Pääsimme myös seuraamaan oikeuskäsittelyjä. Nämä eivät juuri eronneet siitä, mitä amerikkalaisista tv-sarjoista on jäänyt mieleen.

San Francisco – Bay Area

San Francisco on tunnettu kansainvälisestä väestöstään. Kaupungissa onkin nähtävissä eri kansojen mukanaan tuomat vaikutteet, ja San Franciscoa voisi hyvin luonnehtia eurooppalaistyyliseksi verrattuna useimpiin muihin amerikkalaisiin kaupunkeihin.

Myös asenteet meneillään olevaa Irakin sotaa kohtaan erosivat valtavirrasta. Ajankohdasta johtuen matkamme aikana kaupungissa järjestettiinkin lukuisia laajoja sodanvastaisia mielenosoituksia, jotka osaltaan kertoivat kaupungin väestön asenteista sotaa kohtaan.

San Francisco ei ole kovin suuri, vaan yllättävänkin helposti hahmotettavissa oleva kaupunki. Heti saavuttuamme ryhmällemme oli järjestetty kiertoajelu, joka oli oiva tapa tutustua kaupunkiin ja sen nähtävyyksiin. Majapaikkanamme oli Astoria-hotelli, joka sijaitsi aivan China Townin portin juurella, eli aivan kaupungin keskustassa, ja näin ollen myös kätevästi luentopaikkojen läheisyydessä.

Muir Woods – ”The best tree lovers’ monument that could possibly be found in all the forests of the world”

Luennot ja yritysvierailut veivät oman aikansa, mutta arki-illat ja viikonloput olivat vapaa-aikaa. Arki-iltoina nautimmekin kaupungin monista mahdollisuuksista; maistelimme herkkuja San Franciscon lukemattomissa ravintoloissa, kävimme tutustumassa nähtävyyksiin sekä teimme ostoksia erilaisissa ostosparatiiseissa. Ostettujen kenkien lukumäärästä päätellen erityisesti kenkätarjonta tuntui olevan hyvä.

Metsää rakastavina suomalaisina vietimme yhden aurinkoisen sunnuntain ihaillen Muir Woods -luonnonsuojelualueen kuuluisia, suuria punapuita ja henkeäsalpaavia maisemia vaeltaessamme ylös jyrkkää Tamalpais-vuorta.
Lisäksi vierailimme Napa Valleyn viinitiloilla maistelemassa paikallisia viinejä sekä tietenkin pahamaineisessa Alcatraz-vankilassa.

Loppukommenttina voikin sanoa, että kokonaisuutena DMI-koulutuksen ulkomaanjakso oli kerrassaan antoisa ja mieleenpainuva kokemus. Kolmen viikon intensiivisen opiskelun ja joka-aamuisten, jättiläismäisten aamiaismuffinssien jälkeen oli kuitenkin mukava palata takaisin arkeen ja suomalaiseen ruokavalioon.

Teija Tuomola, OTK
IPR University Center

Share: