Bently, Davis ja Ginsburg. Kolumni
(IPRinfo 1/2012)
Cambridgen kirjasarja Cambridge Intellectual Property and Information Law on kaikkein hienoin. Toimittajat ovat Cornish ja Bently, avustavina toimittajina ovat muun muassa Paul Goldstein ja The Rt. Hon. Sir Robert Jacob.
Nide ”Copyright and Piracy. An Interdisciplinary Critique” on juuri sellainen kirja, jonka olisin halunnut kirjoittaa, jos olisin osannut. Siinä sanotaan, ettei IPR:n käytännöllinenkään osaaminen onnistu enää pelkiltä juristeilta. Tarvitaan myös ekonomisteja, historioitsijoita, insinöörejä, sosiologeja, kulttuurin teorian tuntijoita ja kriminologeja, sekä eräitä muita.
Luulemme, että esimerkiksi ”tekijänoikeuden loukkaus” tarkoittaa samaa kuin kymmenen vuotta sitten. Se ei ole totta. Käsitteet voivat olla ennallaan, mutta merkitykset ovat muuttuneet.
Kirjassa on kaksi kriminologien kirjoitusta loukkaustilanteesta, toinen etenkin tiedoston jakelusta. Sosiologi on kirjoittanut reggaesta, joka taisi musiikin lajina syntyä nimenomaan tekijänoikeutta loukaten. Kirjallisuuden tuntija kirjoittaa nero-kultista romantiikan aikakaudella. Taidehistorioitsija kirjoittaa nykytaiteen erikoisongelmista ja kielitieteilijä selvittää idea-ilmaus-jaottelua ja sen järkevyyttä. Tämä Alan Durantin artikkeli on erikoisen hyvä ja juristille sangen raitistava.
Jennifer Davisin kirjoitus juonesta, vanukkaasta ja kutsuntojen pakoilijoista eli niistä kielikuvista, joita tuomioistuimet ovat käyttäneet selvittäessään kirjallisen teoksen juonen mahdollista suojaa, on sekin todella etevä.
Teokseen sisältyy myös katsaus, mihin oikeustaloustiede ei osaa vastata IPR:n alueella, sekä esimerkiksi selvitys Ranskan askarruttavasta tuotejäljittely-ajattelusta ja termistä ”contrefacon”.
Olen itse löytänyt riittävät tiedot siitä, miten Preussin kuningaskunta Bismarckin ja hänen vanhojen kavereittensa, etenkin von Savignyn toimesta, kehitteli tekijänoikeuden ja patenttioikeuden, jotka sitten jymähtivät kokonaisina lakeina Saksan keisarikunnassa sovellettaviksi. Lakien yhteydet sotalaitokseen ja kauppapolitiikkaan ovat täysin ilmeiset. Ja meidän kun on annettu ymmärtää, että ne syntyivät tyhjästä tai olivat kuin pyrstötähtiä, jotka sukeltavat näkyviin tyhjyydestä.
Moniko suomalainen on tullut ajatelleeksi, että Suomen tekijänoikeus ja patenttioikeus jäivät kehittymättömiksi siksi, etteivät ne kuuluneet suuriruhtinaskuntamme toimivaltaan, vaan katsottiin kauppaoikeuden suurten osien ohella valtakunnanlainsäädännöksi eli Venäjän keisarikunnan tehtäviksi. Sen takia emme tahtoneet saada aikaan liioin kauppalakia emmekä vahingonkorvauslakia.
Tämä kirjoitus näyttää oivalliseksi väitetyn kirjan kehuskelulta. Jos liittäisin vielä mitättömän esimerkin puolesta tai vastaan, olisin selkeästi lainopillisen kirjoittelun valtavirrassa.
Mutta kysymys ei ole siitä. Tämä on ammattilaisten ammattilaisille kirjoittama kirja, joka haastaa ajatteluttavin perustein myös sellaisia ajattelumme osia, joita olemme tottuneet pitämään itsestään selvinä perustuksina, ja sivuuttaa sellaisia muotiaiheita, jotka nostattavat tulvaa sekä mediaan että tuomioistuimiin – kuinka usein tekijänoikeuden käyttäminen on tekijänoikeuden väärinkäyttämistä; – onko patenteista todella hyötyä niiden saajille ja yhteiskunnalle. Noihin kysymyksiin ei ole sellaisia vastauksia, jotka eivät sisältäisi sivulauseena koko oikeudenalaa.
Jukka Kemppinen
