Artisti maksaa yhä – Taiteilijan asema levytyssopimuksista neuvoteltaessa on heikko

(IPRinfo 3/2009)

”Kaik on tullu miäleläs ilmatteks” – levytyssopimuksesta ei aina jää artistille senttiäkään.

Artistit sopivat esitystensä julkaisemisesta muun muassa levytyssopimuksilla. Ne ovat tekijänoikeussopimuksia, joiden kohtuuttomiin ehtoihin sovelletaan OikTL:n 36 §:n yleistä sovittelusääntöä.

Levytyssopimusten ehtojen sovittelusta ei ole Suomessa yhtään ennakkoratkaisua. Syynä puutteeseen ei välttämättä ole sopimusten yleinen reiluus.

Mitä tekisit, jos sinulle tarjottaisiin levytyssopimusta? Olisiko kyseessä unelmien täyttymys, jonka nimissä olisit valmis allekirjoittamaan millaisen paperin tahansa? Vai ottaisitko ehdotuksen yhteistyötarjouksena, jonka sisällön selvittäminen ja yksityiskohtien hiominen olisi välttämätöntä ennen lopullisen sopimuksen mahdollista hyväksymistä?

Suurin osa uraansa aloittelevista ja stadionkiertueista haaveilevista artisteista suhtautuu sopimustarjoukseen ensimmäisen vaihtoehdon tavoin: ”Me saatiin levytyssopimus!”

Levytyssopimusta ei pidetä työsopimuksena
Yhteistyö artistin ja levy-yhtiön välillä perustuu usein niin kutsuttuun perinteiseen levytyssopimukseen. Levy-yhtiö tarjoaa artistille sopimusta, jonka perusteella se tuottaa artistin äänitteen ja vastaa valmistamis- ja markkinointikustannuksista. Artisti sitoutuu levyntekoprosessiin työpanoksellaan ja luovuttaa sovitut tekijänoikeutensa yhtiölle.

Artisti voi tuottaa äänitteen raakaversion myös itse ja tehdä levy-yhtiön kanssa niin kutsutun master-sopimuksen. Etenkin menestyneet artistit saattavat hoitaa koko tuotanto- ja julkaisutoiminnan oman yhtiönsä kautta. Aloittelevat artistit tarvitsevat kuitenkin yleensä yhtiöiden ammattitaitoa ja taloudellista panosta prosessin alusta lähtien.

Perinteisen levytyssopimusehdotuksen laatii usein levy-yhtiö. Artistista ja hänen neuvotteluasemastaan riippuen ehdotukseen ei välttämättä tehdä muutoksia. Etenkin aloittelevan artistin neuvotteluasema on heikko. Käytännössä sopimus ”otetaan tai jätetään”.

Artistille ei yleensä makseta palkkaa äänitystyöstä. Palkattoman työn teettäminen on mahdollista, koska levytyssopimusta ei perinteisesti pidetä työsopimuksena. Alalle neuvoteltu niin kutsuttu studiotyöehtosopimus vähimmäispalkkoineen koskee vain studiosessioon palkattuja muusikkoja.

Artistin rojaltista vähennetään markkinointi- ja kiertuekuluja
Korvauksena työstä ja luovutetuista tekijänoikeuksista artisti saa levy-yhtiöltä äänitemyyntiin perustuvan prosentuaalisen korvauksen, rojaltin. Sen suuruus aloittelijalle on yleensä enintään kahdeksan prosenttiyksikköä laskettuna äänitteen arvonlisäverottomasta tukkuhinnasta (PPD).

Täysihintaisen äänitteen PPD-hinta on noin 12 euroa. Artisti saa siis jokaista myytyä levyä kohti rojaltia enintään 0,96 euroa. Jos artisti on yhtye, jakavat yhtyeen jäsenet rojaltin keskenään.

Rojaltiin kohdistuu usein erilaisia vähennyksiä. Niin kutsutun break even -ehdon perusteella artisti saa rojaltia vasta, kun sovittu myyntimäärä on saavutettu. Vaikka break even -raja saavutettaisiin, jäävät äänitteen tuottajaoikeudet yleensä levy-yhtiölle.

Artisti sitoutuu usein myös osallistumaan rojaltillaan markkinointikustannuksiin. Tämä voidaan kirjata sopimuksen esimerkiksi näin:

Mikäli yhtiö päättää maksaa artistille kiertuerahoitusta, 50 % tästä on vähennyskelpoista artistin rojalteista tai mistä tahansa muista artistille maksettavista tuloista. Sama pätee tilanteeseen, jossa osapuolet ovat päättäneet valmistaa musiikkivideon. Oikeudet kyseenomaiseen tallenteeseen jäävät yksinoikeudella yhtiölle.

Jos yhtiö sijoittaa tällaiseen markkinointiin 30 000 euroa, peritään artistin rojaltista 15 000 euroa. Jos artistin rojalti on 8 prosenttia, näyttävät artistin ja levy-yhtiön PPD-tulosta laskettuihin osuuksiin kohdistuvat markkinointikuluvähennykset käytännössä tältä:

Jos äänitteen PPD-hinta on 12 euroa, on äänitettä myytävä 15 625 kappaletta ennen kuin artistille aletaan maksaa rojaltia. Jos rojalti on pienempi kuin 8 prosenttia, edellyttää kulujen kattaminen suurempaa myyntimäärää.

Kun äänitettä on myyty 15 625 kappaletta, on se tuottanut PPD-tuloa 187 500 euroa. Artistille on maksettu rojaltia 0 euroa. Musiikkivideon tuottajaoikeudet jäävät sopimuksen mukaan yksinoikeudella yhtiölle, vaikka artisti on maksanut puolet sen tuotantokustannuksista.

Ovatko sopimukset kohtuullisia?
Ovatko edellä kuvattuja rojaltiehtoja sisältävät perinteiset levytyssopimukset kohtuullisia? Levy-yhtiö toki kantaa suurimman taloudellisen riskin, mutta riskiä on siirretty myös artistille.

On mahdollista, että artistin rojaltitili on miinuksella, vaikka levy-yhtiö kerää äänitemyynnistä jo voittoa. Tämä sen lisäksi, että artisti on saattanut joutua luovuttamaan yhtiölle kaikki äänitteisiin liittyvät, luovutettavissa olevat tekijänoikeutensa.

Sopimusten kohtuullisuusarviointi on kokonaisharkintaa, jossa on otettava huomioon sekä sopimuksen sisältö että sopimuksen ulkopuoliset seikat. Etenkin aloitteleva artisti tarvitsee levy-yhtiötä voidakseen julkaista ja markkinoida esityksiään äänitteinä.

Taloudellinen riippuvuussuhde on omiaan aiheuttamaan sopimusehtojen kohtuuttomuutta. Sopimus, jonka perusteella artistille ei kerry mitään korvausta äänitetyöstä ja luovutetuista tekijänoikeuksista, ei nähdäkseni voi olla kohtuullinen myöskään sisältönsä puolesta.

Levytyssopimusten sovittelusta ei ole ennakkoratkaisuja. Syitä tähän voi esittää useita. Tärkeimpänä syynä lienee artistin heikko neuvotteluasema.

Kuten oikeuskirjallisuudessa todettiin jo 1970-luvulla: ”Samat syyt, jotka antavat vahvemmalle sopimuskumppanille mahdollisuuden kohtuuttomien sopimusehtojen saneluun, estävät heikompaa puolta ryhtymästä ehtojen oikaisemiseen”.
On riskittömämpää lohduttautua ajatuksella, että huonokin levytyssopimus on uran kannalta ”välttämätön paha”. Näin siitä huolimatta, että aloittelijana solmittu levytyssopimus voi sitoa artistia samoihin ehtoihin vuosiksi eteenpäin.

Muusikon neuvotteluasemaa on vahvistettava
Tekijänoikeussopimusten kohtuullisuudesta ei tekijänoikeuslaissamme ole erityissääntelyä. Laissa ei esimerkiksi edellytetä korvauksen maksamista tekijänoikeuden luovuttamisesta sopimuksella.

Vaikka tekijänoikeuslaki on työsopimuslain tavoin heikomman suojaksi säädetty laki, ei sen avulla käytännössä aina pystytä takaamaan tekijöille ja taiteilijoille tasapuolista neuvotteluasemaa ja kohtuullisia sopimusehtoja.

Saksassa epäkohtaan on puututtu. Tekijänoikeuslakia on uudistettu tekijöiden ja taiteilijoiden neuvotteluaseman vahvistamiseksi.

Lain mukaan tekijälle ja taiteilijalle on maksettava kohtuullinen korvaus aina, kun he siirtävät tekijänoikeuksiaan sopimuksella. Kohtuullinen korvaus on maksettava jokaisesta tekijänoikeuden siirrosta. Kohtuullisen korvaustason määrittelemiseksi alan etujärjestöjä on kehotettu neuvottelemaan yhteisistä korvausstandardeista.

Tulevaisuudessa levy-yhtiöt ovat yhä useammin niin sanottuja 360 asteen monialayhtiöitä, joiden kautta ohjataan mahdollisimman suurta osaa artistin toiminnasta – ja tuloista. Valitettavan moni levy-yhtiö on tottunut sanelemaan artistiyhteistyön ehdot yksipuolisesti. Tuloksena voi pahimmillaan olla artistin taloudellisen aseman heikentyminen entisestään.

Taiteilijat ovat Suomessakin halpatyövoimaa, joiden intohimoa ammattinsa harjoittamiseen on helppo käyttää hyväksi. Ammattimainen työskentely vaatii kuitenkin aina ammattimaiset puitteet ja toimeentulon edellytykset. Heikomman osapuolen neuvotteluasemaa ei saa heikentää entisestään – oli sitten kyse työ- tai tekijänoikeussopimuksesta – vaan sitä on lainsäädännöllä vahvistettava.

Tekijänoikeuslakiin on lisättävä sääntelyä tekijänoikeussopimusten kohtuullisuudesta. Yhteiskuntamme ei tule toimeen ilman taiteilijoita, jotka nyt ovat vaarassa upota innovaatiojulistusten aallokkoon.

Lottaliina Lehtinen
OTL, lakimies
Suomen Muusikkojen Liitto ry

Kirjoitus perustuu Lottaliina Lehtisen lisensiaatintutkimukseen (2008) Artisti maksaa kiltisti. Levytyssopimusten rojaltiehdot ja kohtuullisuus Suomen ja Saksan tekijänoikeuslainsäädäntöjen valossa. Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisuja. Yksityisoikeuden julkaisusarja A:124. Turku, 2009. VIII+142 s. ISBN 978-951-29-3789-9

Ingressin lainaus on Heli Laaksosen runosta Tyäterveyslehres luki, et täyty oppi sanoma ei.