”Appropriability” alkaa valjeta

(IPRinfo 1/2006)

Arvioitu teos: Pia Hurmelinna-Laukkanen: Dynamics of Appropriability – Finding a Balance between Efficiency and Strength in the Appropriability Regime. Lappeenrannan teknillinen yliopisto, 2005 (väitöskirja).

Pia Hurmelinna-Laukkasen väitöskirja on kauppatieteellinen opinnäyte Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta – ja mainio onkin. Se on artikkeliväitöskirja, joka sisältää pääosin yhdessä muiden kirjoittajien kanssa laadittuja kirjoituksia.

Tutkimuksessa keskeisen ”appropriability”-käsitteen esiintuoneen professori David J. Teecen mukaan:
”Appropriability is a function both of the ease of replication and the efficacy of intellectual property rights as a barrier to imitation” (Teece, Managing Intellectual Capital, 2000, s. 19). Appropriability on vahvaa, kun teknologiaa on sen luonteen vuoksi vaikea toisintaa ja kun immateriaalioikeudet suojaavat teknologiaa.

Käsite appropriability regime, puolestaan tarkoittaa niitä toimintaympäristön tekijöitä, joiden avulla keksijä (innovator) pystyy hyödyntämään keksintöään tai siihen liittyvää tietoa voiton saamiseksi. Suojapiirin ulottuvuuksia ovat immateriaalioikeudelliset suojamuodot ja teknologian luonne. Suojapiiri voi olla vahva tai heikko. Vahvassa suojapiirissä teknologiaa on vaikea imitoida, ja IPR-suoja on tehokasta.

Tutkimuksen tarkoituksena oli a) selventää ja kehittää appropriability regime:n muotoutumista koskevia teoreettisia konsepteja ja malleja sekä b) tuottaa viitekehys, joka vastaa paremmin tämän päivän monimutkaista liiketoimintaympäristöä.

Hurmelinna-Laukkanen ei ole pyrkinyt käsittelemään kysymyksiä vain teoreettisesti, vaan myös haastattelu- ja kyselytutkimusten avulla. Erityisesti on syytä nostaa esille artikkeli The Dynamics of Appropriability Regimes, jossa selostetaan tutkimusta 299 suomalaisyrityksen toiminnasta tutkittavien käsitteiden näkökulmasta.

Tutkimuksessa esitettiin selkeitä hypoteeseja kuten ”mitä vahvempi suojamuoto, sitä enemmän sitä käytetään”. Tutkimus kattoi erilaiset ”appropriability regime”-suojavalikoimaan kuuluvat ilmiöt kuten hiljaisen tiedon, sisäiset prosessit (HRM) ja aikaedun hyödyntämisen. Hurmelinna-Laukkanen arvioi esitettyjä hypoteeseja saatujen tulosten valossa.

Luottamusta ja sopimusten asymmetriaa koskevassa artikkelissa Hurmelinna-Laukkanen ei ehkä ole pystynyt käsittelemään riittävän suoraan appropriability-teemaa, koska kyse oli metallialan tuotteista ja sopimuskumppanin kanssa tehtävästä, lisääntyvästä t&k-yhteistyöstä.

Jos tarkemman tarkastelun lähtökohdaksi olisi otettu esimerkiksi Josh Lernerin ja Robert P. Mergesin tutkimus bioteknologia-alan tutkimusalliansseista (The Control of Technology Alliances: An Empirical Analysis of the Biotechnology Industry, The Journal of Industrial Economics, Vol. XLVI, kesäkuu 1998) ja viitekehyksenä tuon alan vahvasti IPR-painotteinen ja yksityiskohtainen sopimuskäytäntö, joka kattaa usein myös tuotteiden hyödyntämisen, tutkimuksen luottamus/asymmetria -teemaa olisi voinut tarkastella sopimusympäristössä, jossa sopiminen on viety erittäin pitkälle ja jossa panokset ovat korkeat.

Hurmelinna-Laukkanen ei tarkastele haastavia IPR-kysymyksiä perusteellisesti luottamus/asymmetria-teeman kannalta.
Myöskään viimeisessä artikkelissa ei kenties saatu irti kaikkea sitä, mitä tarpeellisesta aiheesta, patentointi/t&k-toiminnan tuottavuudesta, olisi voinut saada. Sinänsä artikkeli on – kuten muukin väitöskirja – tasokas, mutta esimerkiksi Ted Hagelinin Compentive Advantage Valuation -mallia tarkastelemalla osaan avoimeksi jäävistä kysymyksistä olisi voinut saada jonkinlaisia vastauksia ja mahdollisuuden esittää uusia kysymyksiä.

Yleisesti ottaen artikkelit ovat kuitenkin tiiviitä, johdonmukaisia ja aiheiltaan ja kysymyksenasetteluiltaan erittäin mielenkiintoisia.

Sekä väitöskirjan ansiot että sen ongelmat kumpuavat samasta aiheesta eli ”appropriability”-käsitteestä. Tältä osin artikkeliväitöskirjan antama mahdollisuus vaihtaa näkökulmaa on onnistuttu hyödyntämään erinomaisesti. Hurmelinna-Laukkanen on epäilemättä onnistunut asettamassaan tavoitteessa selventää ja selkeyttää appropriability- käsitettä, koska allekirjoittanutkin pystyi sen viimein ymmärtämään.

Ensimmäisen osion (yleiskatsaus, kirjoituksia koskeva tiivistelmä ja arvio) kuvat eivät kuitenkaan olleet ainakaan itselleni hyödyllisiä; toisinaan kuvan tarkastelun jälkeen joutui palaamaan tekstiin tarkistamaan, oliko omassa mielessä rakennettu kuva asiasta kokonaan väärä ja esitetty asia ymmärretty virheellisesti.

Monessa muussa suhteessa väitöskirja on onnistunut. Erityinen ansio on mielestäni se, että ei-juristi on kävellyt läpi IPR-käsitemiinakentän haavoittumatta ja se, että tuntuma teknologiajuridiikan todellisuuteen on oikea ja tiivis.
Väitöskirjassa esille tuotuja kysymyksiä IPR-juristi käsittelee tänä päivänä, ja hänen työlleen Hurmelinna-Laukkasen tutkimuksesta on hyötyä. Vaikka olen kohtuullisen kattavasti lukenut aihepiirin kirjallisuutta, väitöskirjassa oli monia uusia ja todellisia tutkimustuloksia.

Yksi ongelma on yhä se, että sana appropriability on toivottoman hankala. Sen käyttö kauppatieteellisessä – ja toivottavasti oikeustieteellisessäkin – tutkimuksessa on epäilemättä paikallaan. Väitöskirjasta paistaa vahvasti läpi tutkijan saavuttama konkreettinen ja oman käsitykseni mukaan oikea ote aihepiirin todellisiin ongelmiin ja tämän päivän kysymyksenasetteluihin.
Mutta miten käytät appropriability-sanaa edes englanninkielisessä muistiossa? Regime-käsitteen kanssa tai ilman – täsmennettynäkin – se on hankalaa ja vaikeaa. Parempaa terminologiaa ei kuitenkaan ole, ja siihen lienee toistaiseksi tyytyminen. Onneksi näiden termien käsittely on nyt väitöskirjan ansiosta helpompaa ja selkeämpää.

Janne Järvenoja
OTK, LLM
Asianajotoimisto Borenius & Kemppinen Oy

————————————
Huomautus 16.5.2006/phh: ”Varjoväitös”-tilaisuudessa 8.3.2006 Pia Hurmelinna itse käytti appropriability regime -termistä suomenkielistä ilmaisua hyödynnettävyyskehys.

Share: