Aktiivisuutta alioikeuskäsittelyyn – Oikeudenkäynti tekijänoikeusasioissa jättää toivomisen varaa

(IPRinfo 4/2009)

Kymmenen vuotta sitten tehty alioikeusuudistus pyrki kohti välitöntä prosessia. Nyt on aika katsoa tuloksia ja arvioida miten siinä onnistuttiin.

Yhdysvaltojen yhdeksännen piirin tuomarit pakkaavat kerran vuodessa paperinsa sekä viittansa ja lähtevät retkelle Berkeleyn yliopistoon. Oikeus istuu sen päivän istunnot law schoolin opetusoikeussalissa.

Tapahtuma on merkittävä, ja salin yleisöpaikat täyttyvät opiskelijoista. Seurasin tapahtumaa muutama vuosi sitten. Ero suomalaiseen prosessiin oli melkoinen.

Tuomarit grillasivat tiukoilla kysymyksillä ja kommenteilla kummankin osapuolen asiamiehiä. Kysymykset koskivat jutun faktoja sekä todisteiden, oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden merkitystä jutun ratkaisulle.

Kommentit saattoivat olla seuraavanlaisia: ”ymmärtäähän asiamies, että kertomuksenne kuulostaa aika uskomattomalta” sekä ”oletteko tutustunut oikeustapaus X:ään ja miten se mielestänne soveltuu tapaukseen” ja ”mielestäni tämä dokumentti ei kyllä todista teidän väitettänne todeksi”.

Kysymysten johdosta osapuolten oli helppo keskittyä niihin seikkoihin, joiden kanssa tuomioistuimella näytti olevan vaikeuksia. Osapuolet saattoivat myös arvioida oman tilanteensa oikeudenkäynnin aikana ja hakea sopuratkaisua ennen tuomion antamista.

IPR-asioiden selvittäminen tuomareille työlästä
Suomen oikeudenkäyntiuudistuksessa toistakymmentä vuotta sitten tarkoituksena oli korostaa prosessin suullisuutta ja välittömyyttä. Tuomarin rooliksi on muotoutunut prosessin muodollinen ohjaus ja tuomion antaminen.

Tuomarin ensisijainen tavoite on kuitenkin tavoitella oikeaa ratkaisua. Sen saavuttamiseksi hänen tulee ymmärtää käsiteltävä asia sekä siihen vaikuttavat oikeusohjeet.

Kun käsiteltävänä on monimutkaisia asioita, kuten patentti- ja tekijänoikeusasioissa usein on, asiamiesten tehtävä asian selkeyttämiseksi on usein vaativa. Tekijänoikeusriidassa asiamiehille jää monesti tehtäväksi kouluttaa tekijänoikeuteen perehtymätöntä tuomaria esimerkiksi tietokoneohjelmasta.

Alioikeuksien päätöksistä on monesti loistanut se, etteivät osapuolet ole osanneet selvittää asian monimutkaisia yksityiskohtia tai edes sitä, mistä jutussa on loppuen lopuksi kyse. Tyypillisesti asiaan olisi saatu selkeys tuomarin aktiivisella puuttumisella kesken istuntoa. Selventävät kyselyt, oikeuskäytännöstä keskustelu ja lyhyet väliyhteenvedot voisivat pelastaa monta rosvosektoriin osuvaa ratkaisua.

Välittömyys asettaa tuomareille haasteita
Suomessa tuomareiden aktiivisuus jutussa vaihtelee. Valitettavan usein tuomarit toimivat liikennevaloina, jotka ohjaavat prosessia puuttumatta selkeisiinkään liikennerikkomuksiin.

Vaikka asiamiesten tehtävänä on jutun esittäminen oikeudelle, oikeuden tehtävänä on oikean ratkaisun antaminen. Tämän tehtävän täyttämiseksi tuomioistuimen tulee ottaa aktiivinen rooli myös asia- ja näyttökysymysten käsittelyssä.

Välittömyys on kaunis ajatus, ja osittain se toteutuu asiamiesten osalta. Välittömyyteen ja suulliseen prosessiin kuuluu myös se, että oikeus välittömästi kertoo käsityksensä jutusta.

Nyt tuomareiden ajatusmaailmasta ei osapuolille synny käsitystä ennen tuomion julkistamista. Pahimmillaan ratkaisu saattaa muotoutua kummankin osapuolten yhteisen ymmärryksen tai tahtotilan vastaiseksi.

Oikeudenkäyntien lopputulosten ei pitäisi tulla osapuolille yllätyksenä. Osapuolten tulisi saada prosessin aikana tuomareilta palautetta siitä, miten hyvin todistustaakka on täytetty, ja tukeeko tuomarin mielestä laki ja oikeuskäytäntö vaatimuksia.

 

Ruotsista mallia oikeudenkäyntimenettelyyn?

Ruotsissa on nähtävissä, että tekijänoikeutta koskevissa oikeudenkäynneissä tuomioistuin on ottanut aktiivisemman roolin. Pirate Bay -rikosoikeudenkäynnissä tuomioistuin kaivoi juttua kolmen viikon ajan antaen osapuolille mahdollisuuden tuoda asian kaikki seikat esille. Tuomari myös aktiivisesti esitti kysymyksiä todistajille sekä asiamiehille ohjaten käsiteltävää asiaa eteenpäin.

Vaikeissa asioissa – tässä esimerkkinä tekijänoikeus – 1990-luvun alioikeusuudistus ei ole tuottanut aiottua parannusta. Pahimmillaan käräjäoikeuden ratkaisu on sfinksin oraakkelinlausunto, joka saa sekä kantajan että vastaajan jähmettymään kiveksi.

Herkko Hietanen, HIIT

Valmisteluvaihe keskeinen Suomen riitaprosessissa

Riita-asioiden oikeudenkäynnin tähtäimenä on aineellisen totuuden selvittäminen. Asianosaiset, eli tosiasiassa kantajan ja vastaajan asiamiehet, asettavat kuitenkin selvittämiselle rajat esittämissään vaatimuksissa ja niiden perusteissa.

Juttu tulee vireille kanteella, johon tuomioistuin pyytää vastauksen. Kirjallinen valmisteluvaihe käsittää kirjelmien vaihtoa ja tuomarin yhteenvedon. Suullisessa valmistelussa voidaan vielä täsmentää perusteluja, mutta suullisessa pääkäsittelyssä keskitytään omien vaatimusten toteennäyttämiseen, mm. kuullaan todistajat. Päätös annetaan useimmiten kansliassa.

Tuomarin alustava käsitys asiasta kanteen ja vastauksen perusteella käy ilmi valmistelussa laadittavasta yhteenvedosta, johon hän säännönmukaisesti kirjaa täsmentäviä kysymyksiä epäselviksi jääneistä seikoista ennen suullista valmistelua.
Asianosaiset ja heidän asiamiehensä voivat täsmentää ja täydentää yhteenvetoa (ja normaalisti näin menettelevätkin). Tuomari ei toimi kenenkään asianosaisen avustajana/asiamiehenä, joten hän ei voi omilla kysymyksillään varsinaisesti selventää vaatimuksia tai vaatia lisää perusteita.

Jutut ”lyödään pakettiin” suullisen valmistelun yhteydessä. Pääkäsittelyssä otetaan vastaan asianosaisten/asiamiesten esittämä todistelu, jota tuomioistuimella on mahdollisuus täydentää riita-asioissa vain todella poikkeuksellisesti omasta aloitteestaan.

Tuomion perusteluista keskustelu tai jonkinlaisten ”välitiedotteiden” ilmoittaminen ei kuulu pohjoismaiseen tuomioistuinkäytäntöön. (MLM)