16 kertaa Nätverksmöte

(IPRinfo 3/2010)

”Nätverksmöten” (NVM) lähtölaukaus oli Tukholman yliopistossa joulukuussa 1995 pidetty kokous. Järjestämässä olivat jo tuolloin professorit Niklas Bruun, Mogens Koktvedgaard, Birger Stuevold Lassen ja Marianne Lévin, jolta idea Pohjoismaiden nuorten IPR-tutkijoiden verkottumisen edistämiseksi oli alun perin lähtöisin.

Kokous on järjestetty vuosittain vuorotellen eri pohjoismaassa samantyyppisellä formaatilla: jatko-opiskelijat, joiden tutkimusaihe liittyy immateriaalioikeuteen, esittelevät omaa työtään ja saavat palautetta ja neuvoja kokeneilta asiantuntijoilta. Osanottajamäärä vakiintui jo alkuvuosina 30-40:n tienoille. NVM:n yhteyteen on usein järjestetty toinenkin alan tapahtuma, kuten viime vuonna Norjassa tekijänoikeuskokous ja 2010 Helsingissä Global IP -konferenssi.

Aiemman ”skandinaviskan” tilalle kokouskieleksi on tullut englanti. Samalla myös osallistujajoukko on laajentunut: jo kahdesti mukana on ollut Bayreuthin yliopiston tohtorikoulutusohjelman professoreita ja opiskelijoita.

Moni nyt doktorandien esityksiä kommentoinut opettaja on aikoinaan itse hermostuneena odottanut akateemisten huippuasiantuntijoiden reaktioita omaan puheenvuoroonsa. Global IP-konferenssissa ja erityisesti sen workshop-osiossa lauantaina nuorilla oli mahdollisuus saada palautetta myös elinkeinoelämässä toimivilta kuten IPR-asianajajilta ja yrityslakimiehiltä. Näin kasvatetaan monipuolisia immateriaalioikeuden osaajia yhteiskunnan eri osa-alueiden tarpeisiin.

Päivi Helander

Share: