Väliaikaiset oikeussuojakeinot liikesalaisuusasioissa

Viime vuosina tiedon merkitys elinkeinotoiminnassa on selvästi kasvanut. Monen yhtiön toiminta perustuu enenevissä määrin tiedon hallintaan, analysointiin, jalostamiseen ja käyttämiseen. Tästä tiedosta arvokas osuus koostuu yritysten salassa pitämästä liiketoimintaan liittyvästä luottamuksellisesta tiedosta. Silloin kun liikesalaisuuden määritelmän edellytykset täyttyvät, tietoa voidaan kutsua liikesalaisuudeksi.

Liikesalaisuuslain (LSL, 595/2018 muutoksineen) 2 §:n 1 kohdan mukaan liikesalaisuudella tarkoitetaan tietoa, joka ei ole kokonaisuutena tai osiensa täsmällisenä kokoonpanona ja yhdistelmänä tällaisia tietoja tavanomaisesti käsitteleville henkilöille yleisesti tunnettua tai helposti selville saatavissa, jolla on mainittujen ominaisuuksien vuoksi taloudellista arvoa elinkeinotoiminnassa, ja jonka laillinen haltija on ryhtynyt kohtuullisiin toimenpiteisiin tiedon suojaamiseksi.

Liikesalaisuuksia suojataan yleisesti sekä lainsäädännöllisin että sopimusoikeudellisin keinoin pyrkimyksenä estää niiden oikeudeton hankkiminen, käyttäminen ja ilmaiseminen. LSL asettaa useita eri tilanteita koskevia liikesalaisuuden hankinta-, käyttämis- ja ilmaisemiskieltoja laissa mainituissa asemissa, tehtävissä, sopimussuhteissa tai olosuhteissa saadulle tiedolle. Kieltojen tarkoituksena on suojata yritysten liikesalaisuuksia, jotta riski siitä, että tieto pääsisi vuotamaan yrityksen ulkopuolelle pienenisi ja yrityksellä olisi oikeussuojakeinoja väärinkäyttötilanteissa.

Liike-elämässä syntyy väistämättä tilanteita, joissa liikesalaisuuksien suoja on vaarassa lainsäädännöstä ja mahdollisista sopimuksista huolimatta. Klassisena esimerkkinä voidaan mainita tilanteet, joissa siirtynyt työntekijä hyödyntää uudessa työpaikassaan liikesalaisuuksia, joita hän on saanut tietoonsa aiemman työnantajan palveluksessa. Kysymyksessä voi myös olla tilanne, jossa liike-elämän luottamuksellisissa neuvotteluissa tietoja toiselta saanut yhtiö hyödyntää tai ilmaisee liikesalaisuuksia eteenpäin kolmannelle. Näissä tilanteissa LSL:n oikeussuojakeinot saattavat olla käytettävissä. Yhtenä pääasiallisena oikeussuojakeinona on LSL:n 8 §:n 1 momentin 1 kohdan mukainen kielto. Lainkohdan mukaan sitä, joka vastoin liikesalaisuuslain 3 tai 4 §:n säännöksiä on hankkinut tai ilmaissut liikesalaisuuden tai käyttänyt sitä, voidaan liikesalaisuuden haltijan vaatimuksesta kieltää ryhtymästä liikesalaisuutta loukkaavaan tekoon tai jatkamasta tai toistamasta liikesalaisuutta loukkaavaa tekoa.

Liikesalaisuuslain mukaisella kiellolla on kuitenkin käytännön merkitystä vain, jos kielto määrätään nopeasti. Vuosia kestäneen oikeusprosessin jälkeen saadulla kiellolla voi olla huomattavasti vähemmän merkitystä, jos liikesalaisuutta on koko tänä aikana oikeudettomasti hyödynnetty etenkin, jos tieto ei ole enää salaista ja vastapuoli ei joudu syystä tai toisesta konkreettiseen korvausvastuuseen. Liikesalaisuus on jo voinut tulla yleiseen tietoon, jolloin tiedon asema liikesalaisuutena ja sen arvo on menetetty. Tämän vuoksi liikesalaisuusasioissa on erityisen tärkeää säätää nopeista, tehokkaista ja saatavilla olevista väliaikaisista toimista, joilla liikesalaisuutta koskevat oikeudenloukkaukset voidaan pysäyttää hyvin nopeasti. Lisäksi voi olla tarvetta saada todisteet turvattua myöhemmän oikeudenkäynnin varalle. Seuraavaksi syvennytään väliaikaisiin oikeussuojatoimiin kuuluvaan todistelun turvaamiseen sekä liikesalaisuuslain mukaiseen väliaikaiseen kieltoon.

Todistelun turvaaminen

Todistelun turvaamisesta säädetään laissa todistelun turvaamisesta teollis- ja tekijänoikeuksia koskevissa riita-asioissa (TodTurvL, 2000/344). Lain 2 §:n mukaan todistelun turvaamiseksi toimivaltainen tuomioistuin voi määrätä, että sellainen aineisto, jolla voidaan olettaa olevan todisteena merkitystä laissa mainitussa riita-asiassa, pannaan takavarikkoon. Takavarikon lisäksi tai sen sijasta tuomioistuin voi määrätä muusta, ei kuitenkaan takavarikkoa ankarammasta toimenpiteestä, joka on todistusaineiston hankkimiseksi tai säilyttämiseksi tarpeen.

Todistelun turvaaminen voidaan määrätä, jos myös lain 3 §:ssä säädetyt edellytykset täyttyvät. Näitä edellytyksiä kutsutaan vaade-edellytykseksi ja vaaraedellytykseksi. Vaade-edellytyksen mukaan turvaamistoimi voidaan määrätä, jos sen hakija saattaa todennäköiseksi, että hänellä on lain soveltamisalaan kuuluva oikeus, joka voidaan vahvistaa ratkaisulla, ja että hakijan oikeutta loukataan tai loukkaus on välittömästi toteutumassa. Vaaraedellytyksen täyttyminen taas edellyttää olemassa olevaa vaaraa siitä, että vastapuoli tai se, jonka hallussa aineisto on, kätkee, hävittää tai luovuttaa todistusaineistoa tai muulla tavoin menettelee aineiston säilymistä vaarantavalla tavalla. Näiden lisäksi tuomioistuinten on tehtävä intressipunnintaa ja varmistuttava siitä, ettei turvaamistoimella aiheuteta turvattavaan etuuteen nähden kohtuutonta haittaa (TodTurvL 2 §).

Vaade-edellytyksen osalta hakijan tulisi esittää hallussaan olevaa näyttöä niin oikeuden olemassaolosta kuin sen loukkaamisesta. Kynnys on asetettu samalle tasolle kuin oikeudenkäymiskaaren (OK, 4/1734, muutoksineen) 7 luvun 1 §:n mukaisen turvaamistoimen (takavarikko) osalta. Tapauksessa MAO:59/20 yrityksen X entisen työntekijän A väitettiin irtisanouduttuaan ja siirryttyään kilpailevan yrityksen palvelukseen suunnitelleen X:n liikesalaisuuksia hyödyntäen kilpailevan tuotteen, jolloin X haki TodTurvL:n mukaista turvaamistoimea. Markkinaoikeus totesi vaade-edellytyksen todennäköisyyskynnyksen olevan sama kuin korkeimman oikeuden vahingonkorvaussaamista koskevissa takavarikkoasioissa KKO 1994:132 ja KKO 1994:133. Tällöin vaade-edellytyksen todennäköisyysasteen täyttymiseksi riittävänä voitiin pitää sitä, ettei hakijan oikeutta sekä oikeuden loukkausta voida pitää esitetyn näytön valossa selvästi perusteettomana. Markkinaoikeus katsoi hakijan näyttäneen A:n kanssa tehdyllä työsopimuksella, tietokoneeseen liitettyjen tallennuslaitteiden lokitiedoilla, työsuhteen päättymisen yhteydessä palautettujen välineiden tiedoilla sekä tiedostojen nimillä riittävällä tavalla todennäköiseksi sen, että A oli oikeudettomasti hankkinut entisen työnantajansa liikesalaisuuksia sekä oikeudettomasti ilmaissut näitä uudelle työnantajalleen.

TodTurvL;n lain esitöiden mukaan vaaraedellytyksen kohdalla todennäköisyysnäyttöä ei vaadita vaan pelkkä vaaran olemassaolo riittäisi (HE 119/1999 vp, s. 9). Edellä mainitussa tapauksessa KKO 1994:132 korkein oikeus totesi, että vaaran voidaan katsoa olevan olemassa, jollei se esillä olevissa olosuhteissa ole varsin epätodennäköinen. Niin ikään tapauksessa KKO 2019:10, jossa oli kysymys turvaamistoimen määräämisen ja tiedonsaantioikeuden perusteiden riittävyydestä, korkein oikeus totesi, että turvaamistoimiasioissa vaaraedellytys ei yleensäkään tarkoita vaaran ilmeisyyttä tai sen toteutumisen todennäköisyyttä. Teollis- tai tekijänoikeuden loukkausta koskevien todisteiden hävittämisen mahdollisuutta voidaan lähtökohtaisesti pitää TodTurvL:ssa tarkoitettuna vaarana ilman, että hakijan edellytettäisiin esittävän näyttöä konkreettisesta vaarasta. Hakijan väite aineiston hävittämisvaarasta on siten riittävä turvaamistoimen määräämiselle, jollei vaaraa voida pitää mahdottomana tai varsin epätodennäköisenä.

Turvaamistoimi voidaan TodTurvL:n 4 §:n mukaan määrätä myös väliaikaisena, jos turvaamistoimen tarkoitus saattaisi muuten vaarantua. Väliaikainen turvaamistoimi määrätään silloin ex parte, eli ilman että varataan vastapuolelle tilaisuus tulla kuulluksi. Päätös on voimassa, kunnes tuomioistuin toisin määrää. Lain esitöissä sekä markkinaoikeuden ratkaisukäytännössä (päätös nro 159/19 liittyen asiaan MAO:59/20) on väliaikaisen turvaamistoimen kohdalla korostettu aineiston luonnetta. Erityisesti tietokoneohjelmat ja muu tietokoneille tallennettu aineisto ovat luonteeltaan sellaisia, että hävittämisen vaara on säännönmukaisesti olennainen. Lisäksi ratkaisukäytännössä on viitattu yllätysmomentin säilymiseen. Jos vastaaja saisi turvaamistoimesta tiedon ennen täytäntöönpanoa, voisi todistusaineisto täytäntöönpanovaiheessa varsin usein olla hävitetty.

Turvaamistoimen hakijan näkökulmasta tietojen saaminen hakijan haltuun voi muodostua ongelmaksi. TodTurvL 7 a §:ssä säädetään mahdollisuudesta vaatia tarpeelliset tiedot oikeutta loukkaavien tavaroiden tai palvelujen alkuperästä ja jakeluverkosta. Tällaisia voivat olla esimerkiksi tiedot tavaroiden tuottajien ja jakelijoiden nimistä sekä tiedot tuotettujen tavaroiden määrästä ja hinnoista. Ratkaisussa KKO 2019:10 korkein oikeus totesi, että tiedonsaantioikeus voitiin määrätä, jolloin hakijan edustaja ja tämän asiamies sai tutustua turvaamistoimen kohteena olevaan aineistoon ulosottomiehen luona sekä saamaan jäljennöksiä asiakirjoista. Markkinaoikeus on kuitenkin ratkaisussaan MAO:59/20 katsonut, ettei tämä tiedonsaantioikeus koske asioita, joissa tiedonpyyntö ei perustu TodTurvL 7 a §:ään, jolloin aineisto määrättiin jämään ulosottoviraston haltuun, eikä hakija saanut mahdollisuutta kopioida tai edes tutustua aineistoon. Tätä linjanvetoa voidaan luonnollisesti pitää hakijalle merkittävänä käytännön ongelmana, ja tällaisen erilaisen kohtelun perusteet voidaan nähdäkseni kyseenalaistaa. Lisähankaluutta liikesalaisuuden haltijalle tuo se, ettei TodTurvL 7a § vaikuta soveltuvan liikesalaisuuslakiin perustuvaan todistelun turvaamiseen (TudTurvL 1 § 3 mom).

Turvaamistoimen täytäntöönpano edellyttää lähtökohtaisesti ulosottokaaren 8 luvun 2 §:n mukaisen vakuuden asettamista. Ulosottovirasto harkitsee mikä on sopiva määrä vakuudelle lain asettamissa puitteissa. Harkinnan tulisi perustua ulosottomiehen itse havainnoimiin seikkoihin sekä asianosaisilta saatuun tietoon (HE 119/1999 s. 10). Lisäksi on hyvä huomata, että todistelun turvaamista toteuttaessaan ulosottomiehet voivat käyttää apunaan esteetöntä asiantuntijaa sekä pyytää poliisin virka-apua (TodTurvL 5 §).

Väliaikainen kielto

Väliaikaisesta kiellosta säädetään liikesalaisuuslaissa. LSL 9 §:n mukaan lain 8 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu kielto voidaan määrätä väliaikaisena, jolloin kielto on voimassa, kunnes asia on lopullisesti ratkaistu. Jos kielto koskee loukkaavaksi väitettyjen tuotteiden tuotantoa, tarjoamista tai saattamista markkinoille taikka niiden tuontia, vientiä tai varastointia tällaisia tarkoituksia varten, kiellon määräämisen yhteydessä voidaan määrätä tuotteiden takavarikoinnista tai luovutuksesta. Väliaikainen kielto voidaan määrätä, jos kantaja saattaa todennäköiseksi, että: 1) liikesalaisuus on olemassa. 2) kantaja on liikesalaisuuden haltija ja 3) tämän oikeutta loukataan tai loukkaus on välittömästi toteutumassa. Väliaikaisesta kiellosta ei saa aiheutua turvattavaan etuuteen ja muihin kieltovaatimukseen liittyviin olosuhteisiin nähden kohtuutonta haittaa vastaajalle, muiden oikeuksille tai yleiselle edulle.

LSL:n mukaisessa väliaikaisessa kiellossa on hyvä huomioida, että LSL:n 9 § on lex specialis, mikä tarkoittaa sitä, ettei OK:n 7 luvun 3 §:n mukainen turvaamistoimi lähtökohtaisesti ole käytettävissä puhtaasti LSL:ään perustuvissa tilanteissa. Jos asia koskee kuitenkin muutakin kuin liikesalaisuuden loukkauksen kieltämistä, voisi turvaamistoimen määräämistä pyytää myös OK:n 7 luvun perusteella (HE 49/2018, s. 100).

Väliaikaista kieltoa koskeva sääntely rinnastuu OK:n 7 luvun 3 §:n yleiseen turvaamistoimeen, mutta väliaikaisen kiellon edellytykset poikkeavat yleisestä turvaamistoimesta (HE 49/2018, s. 99–100). LSL 9 §:n mukaiset edellytykset sisältävät edellytyksen liikesalaisuuden olemassaolosta sekä siitä, että hakija on liikesalaisuuden haltija. Vaatimus loukkauksen tapahtumisesta tai sen välittömästä toteutumisesta taas on eräänlainen sekoitus vaade- ja vaaraedellytystä. Se, mikä on vaade-edellytyksen täyttymiselle asetettava kynnys käytännössä, ei ole täysin selvä. Onko todennäköisyysasteen täyttymiselle riittävää esitetyn näytön valossa osoitettu ”selvän perusteettomuuden” puuttuminen (ks. KKO 1994:132 ja KKO 1994:133), vai soveltuvatko korkeimman oikeuden ns. ”etukäteisnautintaa” koskevissa ratkaisuissa KKO 1998:143, 2000:94 ja 2003:118 esitetty linjanveto, jonka mukaan todennäköisyydelle on asetettava huomattavasti suuremmat vaatimukset kuin takavarikkoasioissa tilanteissa, joissa hakija saisi jo oikeudenkäynnin ajan nauttia täysimääräisesti sitä oikeutta, jota hän kanteellaan vaatii? Vai riippuko tämä siitä, mitä hakija on asiassa in casu vaatinut?

Ennen väliaikaisen kiellon asettamista tuomioistuimen on myös tehtävä intressipunninta. Tällöin vastakkain ovat hakijan edut sekä vastaajan oikeudet, muiden oikeudet ja yleinen etu.

Takavarikko tai tuotteen luovutus liikesalaisuuden haltijalle ovat kiellon yhteydessä mahdollisia, jos kielto koskee tuotteita. Väliaikaisen kiellon määrääminen ex parte lienee myös mahdollista, jos turvaamistoimen tarkoitus saattaisi muuten vaarantua.

Väliaikaisen kiellon täytäntöönpano edellyttää todistelun turvaamisen tavoin vakuuden asettamista. Vastavakuuden asettaminen täytäntöönpanon torjuntaan ei ole mahdollista siltä osin, kun väliaikainen kielto koskee liikesalaisuuden ilmaisemista (LSL 9 § 3 mom., UK 8:2 §).

Lopuksi

Siviilioikeudellinen prosessi voi olla sopiva liikesalaisuusasioissa, ja sitä kannattaa vakaasti harkita vaihtoehtona rikosprosessille. Yritysten välisissä riidoissa siviiliprosessi on huomattavasti luontevampi kuin rikosprosessi. Räikeimmissä tapauksissa, joissa joku tietty henkilö (esim. entinen työntekijä) on selvästi toiminut lainvastaisesti, rikosprosessia kannattaa kuitenkin edelleen harkita vaihtoehtona siviiliprosessille.

Siviiliprosessissa ex parte turvaamistoimet ovat mahdollisia edellytysten täyttyessä, ja tällaiset päätökset on mahdollista saada hyvinkin nopealla aikataululla. Ex parte päätökset voivat olla hyvinkin tarpeellisia, kun tarkoituksena on esimerkiksi nopeasti estää liikesalaisuuden julkiseksi tuleminen (ts. oikeudeton ilmaiseminen), jolloin on olemassa merkittävä riski siitä, että liikesalaisuus menettää arvonsa. Silloin kannattaa harkita väliaikaisen kiellon vaatimista vastapuolta kuulematta. Todistelun turvaamista koskevat kynnykset ovat myös edellä esitetyn mukaisesti suhteellisen alhaisia, minkä johdosta oikeussuojan saaminen helpottuu, vaikka tiettyjä haasteitakin on liikesalaisuuksien haltijan näkökulmasta. Väliaikaista oikeussuojaa hakiessa kannattaa olla hyvin tarkkana muun muassa sen osalta, miten vaatimukset muotoillaan ja mihin lainkohtiin ja perusteisiin vedotaan.

OTT, OTM, LL.M., Vilhelm Schröder on asianajaja ja varatuomari, joka työskentelee immateriaalioikeusriitojen parissa Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy:ssä. Hän on myös väitellyt liikesalaisuuksien suojasta eurooppalaisissa patenttioikeudenkäynneissä. 

Artikkeli on julkaistu myös Edilexissä.

______

Kannen kuva: iStock / BrianAJackson