Tietoinen loukkaus

28.10.2016

Kuvittelitko, etteivät immateriaalioikeuksien loukkaukset riipu tahallisuudesta? Ainakin linkittämistä koskevissa asioissa voit jo lakata kuvittelemasta, sillä tekijänoikeuden rajoja jälleen täsmennetty EU:n tuomioistuinkäytännössä. Tekijänoikeus vaikuttaa jokaiseen teoksen käyttäjään ilman erillistä sopimusta tai oikeuden rekisteröintiä, ja sen tuottama oikeus kieltää muita käyttämästä suojattua teosta on perinteisesti ollut voimassa siitä riippumatta, onko luvaton ja yksinoikeuden piiriin kuuluva käyttö tapahtunut erehdyksessä vai ei. Toki tietoisuudella ja tahallisuudella on ollut merkitystä vahinkojen korvausvelvollisuutta ja rikosoikeudellista vastuuta arvioitaessa, mutta tekijä on saanut loukkauksen oikaistua ilmankin.

EU-tuomioistuin sai ratkaistavakseen riidan, jossa GS Media BV oli julkaissut sivustollaan linkkejä Playboy lehteä varten otettuihin ja luvattomasti verkossa saatavilla oleviin alastonkuviin (C‑160/15 GS Media 8.9.2016). Vaikka kuvia oli hyvällä menestyksellä vaadittu poistettaviksi eri julkaisulähteistä, uusia hyperlinkkejä uusiin lähteisiin muodostettiin sitä mukaa, kun vanhojen toiminta oli lakannut. EU-tuomioistuimen asiassa antaman tuomion mukaan linkittäminen voi olla sallittua tai kiellettyä sen perusteella, tietääkö linkittäjä aineiston olevan luvattomasti saatavilla. Tuomiossa linjattiin, että yksinoikeuden piiriin kuuluvana yleisölle välittämisenä on pidettävä sitä, että sivustolle laitetaan hyperlinkki, joka johtaa ilman tekijänoikeuden haltijan lupaa vapaasti saataville laitettuihin teoksiin, paitsi milloin linkittäjä ei tiennyt eikä hänen kohtuudella pitänyt tietää siitä, että teokset olivat lainvastaisesti julkaistu. Siinä todettiin myös, että mikäli kyse on voittoa tavoittelevasta toiminnasta, linkittäjän oletetaan olleen tietoinen julkaisun lainvastaisuudesta.

Teoksiin liittyvien oikeuksien hallinnoinnin haasteellisuus

Ratkaisu haastaa pohtimaan tietoisuuden merkitystä ja sen huomioon ottamisen rajoja. Tietoliikenne ja pääsy tietoverkkoihin, erityisesti maailmanlaajuiseen internetiin, on pikkuhiljaa muodostumassa keskeisimmäksi keinoksi nauttia viestintään liittyvistä perusoikeuksista ja vapauksista, mutta samassa ympäristössä liikkuvat myös teokset. Teoskappaleiden toisintamiseen ja yleisölle välittämiseen liittyy suuria taloudellisia intressejä ja mahdollisuuksia, mutta teoksiin liittyvien oikeuksien hallinnointi on valtava haaste. Teokset ovat usein kokoelmia tai muunnelmia aikaisemmista teoksista ja jaettujen teoskappaleiden lukumäärät ja viestintäliikenteen kasvu ovat niin valtavia, että saatavilla olevan aineiston määrää on jo vaikea käsittää.

Teoksiin liittyvät yksinoikeudet yhä edelleen määräytyvät kansallisesti, vaikka teoskappaleiden valmistaminen, välittäminen ja käyttäminen ovat lähes täysin riippumattomia maantieteellisestä sijainnista. Aineiston luvallisuuden selvittäminen ja loukkauksiin puuttuminen on käytännössä haastavaa ja hidasta, minkä lisäksi oikeuksiin liittyvä epävarmuus voi rajoittaa uudenlaisten teosten luomista, teosten tehokasta hyödyntämistä sekä uusien hyödyntämismahdollisuuksien kehittämistä.

Tietoisuuden merkitys

Tietoisuudella on ainakin toistaiseksi merkitystä vain hyvin rajallisessa yhteydessä. Hyperlinkin tarjoaminen ei itsessään toteuta uuden luvattoman teoskappaleen valmistamista eikä tallentamista ja linkki lakkaa joka tapauksessa toimimasta samalla, kun alkuperäinen teoskappale lakkaa olemasta saatavilta. Siksi tietoisuuden merkitys linkityksessä ei vie tekijänoikeuden haltijalta mahdollisuutta saada erehdyksessä tapahtunutta loukkausta korjattua. Vaikka ratkaisu ei tästä syystä ole jännitteinen immateriaalioikeuden perusperiaatteiden kanssa, se on selkeä irtiotto perinteisestä ajattelutavasta. Se on muodostunut tarkastelemalla tekijänoikeutta sen sisäisen systematiikan sijaan laajemmin ja ottamalla myös juridiikan ulkopuolisia tosiseikkoja huomioon. Siksi se joka tapauksessa pakottaa oikeudellisen yhteisön tarkkaavaisuuteen ja katsomaan lakikirjaansa pidemmälle.

Teksti on julkaistu myös Berggrenin Bongauksia lintutornista -blogissa 27.10.2016.

(Artikkelikuva: istockphoto.com/alice-photo, kirjoittajan kuva: Berggren Oy.)

Aiheet: Tekijänoikeus

Kirjoittajat

Share: