Kohtuullisia korvauspäätöksiä

4.6.2015

Muutama vuosi sitten minua alkoi mietityttää, pitävätkö väitteet tekijäoikeuden loukkauksista tuomituista mittavista vahingonkorvauksista paikkansa.

Viime vuosina on Suomessa tuomittu joitakin laittomien verkkosivustojen ylläpitäjiä tekijänoikeusrikoksista ja -rikkomuksista sekä samalla myös korvauksiin asianomistajille. Otsikoissa puhutaan usein jättivahingonkorvauksista. Myös kansalaisaloitteessa Järkeä tekijänoikeuslakiin vedottiin siinä esitettyjen muutosten yhtenä perusteena siihen, että vuoden 2006 jälkeen on annettu mittavia yksittäisiin henkilöihin kohdistuvia vahingonkorvaustuomioita.

Vuoden 2005 tekijänoikeuslain uudistuksessa tarkoituksena oli kehittää lainsäädäntöä siten, että se paremmin vastaisi digitaaliajan haasteisiin. Lain muutoksen taustalla olivat Maailman henkisen omaisuuden järjestön eli WIPOn uudet tekijänoikeutta ja lähioikeutta koskevat sopimukset ja Euroopan unionin niin sanottu tekijänoikeusdirektiivi (tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa annettu direktiivi 2001/29/EY).

IPR University Centerin ylläpitämään OIKKU-oikeustapaustietokantaan on kerätty mahdollisimman systemaattisesti kaikkia immateriaalioikeuksia koskeva kotimainen oikeuskäytäntö. Tietokannassa on vain tuomioiden tiivistelmät, mutta ratkaisut löytyvät instituutista myös kokonaisuudessaan joko paperisina tai sähköisinä. Haasteena tässä keräystyössä on, että tekijänoikeusrikoksia ja -rikkomuksia koskevia tapauksia ei ole keskitetty, vaan toimivaltainen tuomioistuin määräytyy vastaajan kotipaikan mukaan.

Muutama vuosi sitten minua alkoi mietityttää, pitävätkö väitteet tekijäoikeuden loukkauksista tuomituista mittavista vahingonkorvauksista paikkansa. Tästä syystä kävimme läpi tekijänoikeuden loukkauksia koskevat ratkaisut sekä korkeimmasta oikeudesta, hovioikeudesta että käräjäoikeuksista. Tapauksia käytiin läpi 28, vanhin oli vuodelta 2001 ja tuorein 2012. Tämän jälkeenkin on ratkaisuja tullut ja tietojen päivittäminen niiden perusteella on meneillään.

Melkein kaikissa ratkaisuissa oli kysymys musiikin jakamisesta tietoverkossa ilman oikeudenhaltijoiden lupaa. Tekijänoikeuslaki on paikoin vaikeaselkoinen, mutta teosten saattaminen yleisön saataviin kuuluu kiistatta tekijänoikeudenhaltijan yksinoikeuden piiriin. Tallennetussa musiikissa on tyypillisesti useita oikeudenhaltijoita jokaisessa tallenteessa. Säveltäjä, sanoittaja, sovittaja, ja esittävä taiteilija ovat kuuluvin osa. Heidän lisäkseen mukaan tulevat musiikin tuottajat ja kustantajat. Musiikin alalla tekijät ovat valtuuttaneet eri järjestöt hallinnoimaan ja valvomaan tekijänoikeuttaan.

Tekijänoikeuslain mukaan tekijälle eli tekijänoikeuden haltijalle eli myös sille, jolle on siirtynyt oikeus hyödyntää teosta tai esitystä taloudellisesti, on maksettava teoksen käyttämisestä kohtuullinen hyvitys. Hyvitys ei ole sidottu siihen, käytetäänkö teosta tahallisesti tai vilpittömässä mielessä eli siinä uskossa, että käyttäminen on luvallista. Oikeudenhaltijat ovat myös oikeutettuja korvaukseen luvattoman käyttämisen aiheuttamasta vahingosta. Kuten yleensäkin vahingonkorvausten osalta, korvausta vaativan on näytettävä, minkälainen ja -suuruinen vahinko teosta on aiheutunut.

Tekijänoikeutta koskevien ratkaisujen läpikäynti tuotti mielenkiintoisen tuloksen. Musiikin laitonta verkkokäyttämistä koskevissa tapauksissa asianomistajat vaativat lähes poikkeuksetta ainoastaan hyvitystä eli tavallaan lisenssimaksua musiikin käyttämisestä. Vaatimukset nousivat useissa tapauksissa kokonaisuudessaan suuriksi, koska laittomasti käytettyä aineistoa oli paljon, samoin kuin asianomistajia. Vaatimusten suuruuteen vaikutti todennäköisesti myös se, että musiikkia käytettiin sellaisessa ympäristössä, johon ei vielä ollut muodostunut alan korvauskäytäntöä, jolloin vaatimukset perustuivat perinteisessä jakelukanavassa perittyihin maksuihin.

Tuomioistuinten tuomitsemat hyvitykset ovat vaadittua pienempiä. Otan yhden esimerkin. Vuonna 2012 Turun hovioikeus vahvisti käräjäoikeuden antaman tuomion, jonka yhteydessä Teosto oli vaatinut hyvityksenä noin 206 000 euroa, mutta käräjäoikeus oli tuominnut vastaajat yhteisvastuullisesti suorittamaan hyvitystä noin 68 000 euroa. Teoston vaatimus oli perustunut siihen, että tarjolla oli ollut laittomasti yli 12 000 musiikkikappaletta ja käyttäjiä on ollut yli 2 000.  Yksittäisen tekijänoikeudenhaltijan hyvitys jää tällä matematiikalla kovin pieneksi.

Asioiden tuomioistuinkäsittelyllä onkin todennäköisesti myös haettu vastauksia siihen, miten tiettyjen palveluja tarjoavien toimijoiden toimintaa arvioidaan tekijänoikeudellisesti, näin ennen kaikkea vertaisverkkojen osalta. Ratkaisujen perusteella samalla muodostuu oikeuskäytäntöä siitä, mitä pidetään kohtuullisen hyvityksen laskennan perusteena musiikin verkkojakelussa.

Vaikka verkko ei enää olekaan uusi, hakevat erilaiset liiketoiminnat edelleen muotoaan verkossa. Oikeudenomistajien syyllistäminen siten, että uutisoidaan vain kovista korvauksista eikä tuoda esiin, mitä korvaukset tarkoittavat yksittäisten oikeudenhaltijoiden kannalta, vääristää kuvaa. Musiikin tarjoaminen verkossa ilman tekijänoikeudenhaltijoiden suostumusta on kiistatta laitonta. Uutisoinnin peruslähtökohta tulisikin olla toiminnan luonne eikä ainoastaan tuomitut hyvitykset.

IPRinfo-lehden pääkirjoitus 4/2014

Kirjoittajat

Share: