Tulevaisuuden innovaattorit

4/2016 12.1.2017

Olin ensimmäistä kertaa mukana Slush-tapahtumassa, joka järjestettiin Helsingin Messukeskuksessa marraskuun lopussa. Olin vakuuttunut! Hienosti järjestetty tapahtuma, jossa oli todellakin kansainvälisen ilmapiirin tuntua. Nautin eritoten ajankohtaisista puheenvuoroista eri lavoilla. Aiheet olivat täynnä konkreettisia esimerkkejä startupeille oman bisneksen eteenpäin viemisestä kasvavassa kilpailutilanteessa. Esitysten ja paneelikeskustelujen lisäksi oli mukavaa nähdä miten yritysten edustajat kertoivat innostuneesti omasta toiminnastaan, tuotteistaan, palveluista sekä niiden synnystä. Mahtavaa nähdä mitä innovaatioita meillä on Suomessa. Slushissa saa aidon kosketuksen siihen, mitä tapahtuu startupien maailmassa, joten IPR-ihmisten kannattaa osallistua ja verkostoitua näiden tulevaisuuden innovaattoreiden kanssa. IPR-asiat myös kiinnostavat monia Slushiin osallistuvia yrityksiä, tämän saimme huomata IPR Garage -tilaisuuden huippusuosiosta. Tilaisuus houkutteli paikan päälle yli 500 henkilöä, jotka olivat kiinnostuneita keskustelemaan ja tietämään lisää IPR-asioista. Ensi vuonna uudestaan!

IPR-rintamalta nostaisin esiin pari minulle mieleen jäänyttä asiaa. Marraskuun lopussa pidettiin EU:n kilpailukykyneuvoston kokous, jossa UK:n hallitus ilmoitti jatkavansa valmistelujaan yhdistetystä patenttituomioistuimesta tehdyn sopimuksen ratifioimiseksi. Tätä voidaan pitää merkkinä siitä, että toivoa on yhteisestä patenttituomioistuimesta. Tavaramerkkipuolella tapahtuu myös. Joulukuussa Helsingin hovioikeus ratkaisi Alkon ja virolaisen Super Alko -myymälän tavaramerkkikiistan Alkon eduksi. Tapaus uutisoitiin laajasti mediassa ja herätti monen mielenkiinnon. Päätöksessään hovioikeus katsoi, ettei Super Alko ollut vakiintunut Suomessa tavaramerkiksi. Hovioikeus myös vahvisti, että Alkon tavaramerkkiä on loukattu. Aldar Eesti -yhtiö ei saa käyttää Super Alko -tunnusta suomenkielisillä verkkosivuillaan tai markkinointiaineistossaan Suomessa. Asia palautettiin käräjäoikeudelle vahingonkorvauskäsittelyä varten. Syksyn aikana myös Suomi-brändiä vietiin eteenpäin maailmalla, kun Saara Aalto hurmasi esiintymisellään X-Factor kilpailussa UK:ssa. Voittoa ei tullut, mutta Suomi näkyi maailmalla. Mitä parhainta brändin esilletuontia!

IPRinfo-lehdessä on jälleen mukana monta mielenkiintoista artikkelia. Henkilökuva-esittelyssä on juuri Suomeen palannut Niklas Östman, joka kertoo omasta työurastaan USA:ssa sekä näkemyksensä IPR-asioiden tulevaisuuden haasteista. Mukana myös Mika Lehtisen haastattelu IPR:ien kaupallistamisesta ja miten IP-oikeudet kannattaa ottaa monipuolisempaan käyttöön. Eevi Rinne on kirjoittanut yrityksen näkökulmasta ajankohtaisen artikkelin IPR-tietoisuuden rakentamisesta ja yrityksen johdon sitoutumisen merkityksestä onnistuneen IPR-strategian implementointiin.

IPR Gaala järjestetetään jälleen 20.1.2017. Tulossa on alan parhaimmat juhlat, jossa jaetaan IPR-alan palkintoja, kuunnellaan New York Universityn professori Rochelle Dreyfuss’in juhlaluento aiheesta ”Global Governance and the IP Provisions of Multilateral Trade Agreements”, nautitaan maittavasta illallisesta, menevästä musiikista ja viihdytään saman alan osaajien kesken iloisessa juhlatunnelmassa. Juhlissa myös palkitaan vuoden 2016 IPR-innovaatio, jonka valitaan kaikki voivat vaikuttaa ehdottamalla ja äänestämällä palkinnon saajaa.

Hyviä lukuhetkiä!

Taru Kallio-Nyholm
päätoimittaja

(Kuva: Slush/Petri Anttila)

Share: