Maailman henkisen omaisuuden päivää vietettiin 26.4.2018

21.5.2018

Hämeenlinnassa järjestettiin 26.4.2018 Maailman henkisen omaisuuden päivän (MHOP) Suomen tapahtuma. Maailmanlaajuisen päivän teemaksi oli valittu ”Powering change: Women in innovation and creativity”, jonka mukaisesti Suomen tapahtuma oli jaettu kahteen teemaan: kestävät ja luovat innovaatiot sekä naiset ja nuoret voimavarana.

Päivän juontajana toimi lakimies Saila Löfström Yleltä. Tilaisuuden järjesti yhteistyössä IPR University Center, Hämeen ammattikorkeakoulu/EAKR-hanke, Patentti- ja rekisterihallitus, Keksintösäätiö, Suomalaisten Keksijöiden Tukiyhdistys ja Tukisäätiö, Suomen Keksijäin Keskusliitto ja opetus- ja kulttuuriministeriö.

Mielenkiintoisten teemojen lisäksi tämän vuoden MHOP:ssa oli erityistä myös tapahtuman sijainti. Tapahtumapaikaksi valikoitui Hämeenlinnan ammattikorkeakoulu (HAMK), sillä tarkoituksena oli nostaa alueen innovaatioita esille.

Luovuus on arkinen asia

Päivän avauspuheenvuoron piti HAMK:n vararehtori Janne Salminen, joka toivotti kaikki tervetulleiksi Kanta-Hämeeseen. Salminen viittasi HAMK:n pitkiin perinteisiin muotoilun kouluttajana sekä erityisesti naisten oikeuksien ja tasa-arvon puolestapuhujana aina Fredrika Wetterhoffista nykypäivään. Myös Hämeen vahvuudet ja haasteet toiminta-alueena tuotiin avauspuheessa esiin.

Kuva: WIPO

Koska MHOP tapahtuma liittyi kansainväliseen WIPO:n organisoimaan World Intellectual Property Day:hin, näimme myös WIPO:n pääjohtaja Francis Gurryn videotervehdyksen. Gurry painotti puheessaan tämän vuoden tapahtuman teeman tärkeyttä sekä korosti, että naisten osallisuutta innovaatiotoimintaan tulee kasvattaa.

Avausosion päätti PRH:n pääjohtaja Antti Riivari, joka nosti esiin Suomen erityispiirteen pienenä maana, jonka vuoksi Suomen on saatava kaikki voimavarat, mukaan lukien naiset, käyttöön. Riivarin mukaan luovuus ja innovaatiot ovat ensiarvoisen tärkeitä, kun globaalien ongelmien tuomiin haasteisiin vastataan. Haasteisiin vastatessa ei tarvitse olla keksijä, vaan luovuus voi näkyä arjessa. Hänen mukaansa Suomessa on ollut viime vuosina mukavasti naisten keksintöjä esillä, vaikka aliedustusta on edelleen. Nuorissa hän näkee paljon potentiaalia. Riivari painotti myös luovuuden ymmärtämistä itseisarvona ja sitä, että IPR:llä on konkreettista hyötyä innovatiivista työtä tekeville.

Kestävät ja luovat innovaatiot

Avauspuheenvuorojen jälkeen vuorossa oli päivän ensimmäinen teema: kestävät ja luovat innovaatiot. Kiertotaloudesta tuli kertomaan Laura Vainio HAMK:sta sekä pieni robotti ”NAO”. Vainio kertoi Alueelliset järkivihreät innovaatiot –hankkeesta, joka on osa Kanta-Hämeen ympäristöliiketoiminnan ja kiertotalouden kehittämistä. Vainion apurina esityksessä toiminut NAO on osa hanketta. Esityksen päätteeksi NAO toivotti hyvää maailman henkisen omaisuuden päivää ja piti yleisölle tanssiesityksen.

Yksi päivän odotetuimpia puheenvuoroja oli HempRefine Oy:n toimitusjohtaja Mikko Neuvon puheenvuoro kuituhampun mahdollisuuksista, joihin lukeutuivat muun muassa hamppurakentaminen, -kuivikkeet ja -eristeet. Tavoitteena yrityksellä on hiilineutraalius sekä turpeen ja muovien korvaaminen. Neuvon mukaan myöskään kasvinsuojeluaineita ei tarvita, kun hamppua käytetään viljelyssä. Mielenkiintoinen esitys herätti paljon keskustelua ja kysymyksiä yleisössä.

Naiset voimavarana

Päivän toinen teema, naiset voimavarana, alkoi QUIN-Suomi Ry:n puheenjohtaja Maila Hakalan esityksellä ”tuntemattomien naisten tuntemattomat keksinnöt”. Teemaa jatkoi tutkijataustainen innovaatiojohtaja Annukka Pakarinen Ekokamu Oy:sta, joka pohti naiskeksijyyttä ja tutkijuutta. Onko tutkija keksijä vai keksijä tutkija? Pakarinen totesikin ”kaikki on jo keksitty, ne vain tulee löytää”. Pakarinen esitteli myös innovoimansa alipainebiosäiliön Ekokamun, joka on biojätteen paras ystävä. Lopuksi Keksintösäätiön hallituksen puheenjohtaja Urho Ilmonen haastatteli Pakarista.

Suomalaisten Keksijöiden Tukisäätiö luovutti tilaisuudessa apurahan, joka myönnettiin keksinnölle, joka on uusi innovatiivinen keksintö kierrättämiseen. Lisäksi perusteena oli se, että keksinnöllä on globaalit markkinat ja että se on sovellettavissa useille eri toimialoille. Apuraha luovutettiin Annukka Pakariselle ja Ekokamu Oy:lle. Myös HAMK:n opiskelijoiden muotoilutöitä esiteltiin videon muodossa sekä Forssalainen yritys Rykkeri esitteli vanhaa kunnioittavaa muotoiluaan.

 

Kirjoittajat olivat harjoittelijoina IPR University Centerissä keväällä ja kesällä 2018.

Kirjoittajat

Share: