Osallistumistalouden käsitteet avautuvat – Yritykset havahtuneet hitaasti hyödyntämään sosiaalista mediaa

(IPRinfo 5/2008)

Arvosteltu teos: Katri Lietsala & Esa Sirkkunen: Social Media. Introduction to the tools and processes of participatory economy. Tampereen yliopiston laitosten julkaisut, 2008 (Hypermedialaboratorion verkkojulkaisuja 2008:17). 198 s. ISBN: 978-951-44-7374-6

Ensin puhuttiin web 2.0:sta, jonka on pitkälti korvannut termi ”sosiaalinen media”. Se kattaa toiminnan, jossa käyttäjät tuottavat vapaaehtoisesti sisältöä verkossa myös muiden käyttöön ja kommunikoivat ryhmissä. Yksittäisten ihmisten välinen viestintä tai nettilomakkeiden täyttö eivät siis kuulu käsitteen piiriin.

Internetin yhteisöllisyys on periaatteessa samanlaista kuin reaalimaailmassa: ihmiset etsiytyvät niiden pariin, jotka ovat innostuneita samoista asioista, vaihtavat tietoja ja mielipiteitä ja puuhaavat yhdessä.

Vähitellen elinkeinoelämässäkin on herätty uusiin sisällön tuotannon malleihin ja sosiaalisen median hyödyntämismahdollisuuksiin. On alettu puhua osallistumistaloudesta.

Parteco-hanke analysoi ja jaotteli
Tekesin ja Tampereen yliopiston hypermedialaboratorion Parteco-projektissa (2005-2007) analysoitiin sosiaalisen median käsitteitä. Lisäksi tarkasteltiin sen myötä syntyneitä uusia sisällöntuotannon tapoja, arvoketjuja ja mahdollisia ansaintalogiikoita. Hankkeen loppuraportti selittää ansiokkaasti peruskäsitteet ja havainnollistaa niitä esimerkein. Myös sosiaalisen median historia Suomessa esitettäneen tässä ensimmäistä kertaa.

Raportin laatineet Katri Lietsala ja Esa Sirkkunen jaottelevat sosiaalisen median kuuteen tyyppiin jättäen varhaisasteet (mm. juttelupalstat) tarkastelun ulkopuolelle. Ryhmät ovat osin päällekkäisiä, eivätkä ne kata kaikkea verkon yhteisötoimintaa:
– sisällön tuottaminen ja julkaisuvälineet (blogit, wikit ja podcastit)
– sisällön jakaminen (Flickr, YouTube, del.icio.us)
– verkostoituminen (Linked In, Facebook, MySpace)
– yhteistuotannot (Wikipedia, StarWreck)
– virtuaalimaailmat (Habbo Hotel, Second Life)
– add-on-saitit (Google Maps, RockYou).

Yritykset hitaita hyödyntämään verkkoyhteisömalleja
Tutkijat ovat jo vuosia käyttäneet verkon yhteisövälineitä tiedonvaihtoon; kollegalta saa apua nopeasti vaikka toiselta puolelta maailmaa. Asiantuntijasaittien lisäksi myös wikipedia ja keskustelublogit ovat oiva apu tiedon hankinnassa kenelle tahansa – tiukkaa lähdekritiikkiä käyttäen.

Organisaatiot ovat olleet hitaita hyödyntämään sosiaalista mediaa varsinaisessa toiminnassaan. ”Joukkojen viisautta” käyttäviä wikejä käytetään joissain yrityksissä. Sisällön oikeellisuuden takaa se, että yhteisö korjaa nopeasti virheellisen informaation. Häiriköinnin mahdollisuus on vähäinen, kun sisällön tuottaja ei voi esiintyä nimettömänä.

Mainostajat ovat jo keksineet hyödyntää ihmisten innostusta; kilpailuihin tulee runsaasti (ja palkatta) mainosideoita, joista parhaat jalostetaan käyttöön. Verkkokauppayrityksetkin osaavat tarjota mm. Facebookissa räätälöidysti tilaus- ja suosittelulinkkejä.

Toisaalla tässä lehdessä Anette Alén kertoo saksalaisyrityksestä, joka katsoo paikallisten jalkapallofanien verkkoyhteisössään tuottaman aineiston oikeuksien kuuluvan itselleen.

Huolenaiheina yksityisyys, tekijänoikeus, journalismi
Raportissa käsitellään lyhyesti myös ikäviä ilmiöitä kuten yksityisyyden menettämistä. Useimmat ”avoimet” yhteisöt kuitenkin kontrolloivat sitä kuka ja miten voi osallistua, mikä vähentää riskejä.

Sisältöteollisuus (mm. kustannus-, tv- ja elokuvayhtiöt) raivoaa aineistonsa luvattomasta kopioinnista ja julkaisemisesta YouTuben tapaisilla sivustoilla. Toisaalta parodioita ja kollaaseja rakentelevilla käyttäjillä on oikeudet omiin teoksiinsa; jotkut muistavat lisätä tekijänoikeusmerkinnän, esimerkiksi Creative Commons -lisenssin. Oikeuskäytäntöä verkon tekijänoikeusriidoista on toistaiseksi niukasti.

Media-alaa huolestuttaa ammattimaisesti toimitetun sisällön jääminen yhteisötuotannon jalkoihin. Raportin kirjoittajien mielestä journalismin tulevaisuus riippuu siitä miten hyvin se pystyy sopeutumaan sosiaaliseen verkkotoimintaan ja hyödyntämään sitä.

Luettuani kirjan käsitykseni sosiaalisesta mediasta jäsentyi selvästi. Harmitti vain, että kirja on – rahoittajien toivomuksesta – englanniksi, joten suomenkielinen perusteos jää yhä puuttumaan. Onneksi sosiaalisen median suomenkielistä sanastoa on ruvettu termitalkoilla kehittämään.

Päivi Helander